torstai 25. huhtikuuta 2013

Arvonta, alekoodi ja yleistä höpinää blogista


Heippa kaikille,

Olen monesti ajatellut että pitäisi kirjoittaa tästä aiheesta tänne ja nyt lopulta sain aikaiseksi.

Blogin luonnehan on hieman muuttunut, sen varmaan olette huomanneetkin.
Blogista on tullut ajansaatossa enemmän kaupan blogi.
Moni onkin sanonut minulle, että mieltävät tämän enemmän kaupan blogiksi kuin minun
henkilökohtaiseksi blogiksi.
Ja se mitä täällä voi kirjoittaa on hyvin kapea ja enhän mitään kovin syvällisiä tänne ole 
koskaan kirjoittanutkaan.
Sitä lapsen arkea kuvannut ja tietysti juttua lastenvaatteista. : D

Juuri tämän takia olen päätynyt kirjoittamaan vähemmän omasta
elämästä ja lisännyt juttua vaatteista. Tietysti oma kauppa tulee etusijalle.
Mutta kyllä meillä vilahtaa muidenkin merkkien tuotteita.
Minea vilahtaa edelleen kuvissa aina välillä.

Oma elämäntilannekin on muuttunut aika paljon viime aikoina joten kädet on
täynnä yrittäjyyttä sekä lasten "hoitoa" jne..
En tahdo ehtiä lukemaan muiden blogeja saati kommentoimaan niitä.
Pahoittelut siitä, ruuhkavuodet ne vain vie mennessään.. 


: )

Tosin Pikku Minean asioissa saan kirjoitella juttua ihan riittävästi sosiaalisessa mediassa, aina pitää
olla asialla ja suuna päänä messuilla jne.. Vie aika ison osan ajasta nekin.
Mutta kaikki on oikein mukavaa , nautin kyllä tästä työstäni. 
Vähemmän vain saisi olla murehdittavaa, tämä ala kun on kovin altis säälle, taloudelliselle
tilanteelle, yleiselle fiilikselle jne..

Minulla on kuitenkin paljon kivoja lukijoita täällä sekä paljon ihania asiakkaita joten haluan antaa nyt teille kivan tarjouksen Pikku Mineaan.

Pikku Mineahan täyttää kohta 2-vuotta, juhlitaan sitten lisää lähempänä, mutta otetaan nyt hieman varaslähtö tälle juhlahumulle.
Laitan tähän myös arvonnan jota ei täällä ole pitkään aikaan ollutkaan.

Tarjous on vain blogin lukijoille netissä ja se on seuraavanlainen

Saatte jopa 30% alennuksen koko valikoimasta kun maksatte ostokset suoraan verkkopankista. 
(ei koske skip hop -tuotteita)

koodilla blogi30

Tarjous on voimassa 28.4 saakka.

www.pikkuminea.fi


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän, mikä on suosikkituotteesi Pikku Mineassa.
Terveisiä voi laittaa myös siitä, mikä on kivoin merkki ja mitä uusia merkkejä kenties haluaisit nähdä valikoimassa.


Yhden arvan saa kommentoimalla ja lukijat/lukijaksi liittyjät saavat kaksi.

Palkintona on 30e:n suuruinen lahjakortti kauppaan sekä yksi yllätysvoitto.
Arvonta päättyy 5.5 puoleltaöin.

Onnea arvontaan!


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Välikausivaatteiden korkkausta..


No alkoihan se kevät vihdoin täälläkin!

Ensimmäistä kertaa otettiin Ticketin välikausihaalari käyttöön, takkeja ollaankin jo
muutamasti kauppareissuilla käytetty.

Ticksun haalari on kyllä aika ihana, päällä vielä ihanampi kuin henkarilla..

"häh, otatsä kuvia..?"


"No sitten mä näytän kuinka mä potkuttelen.."




Tänään aijemmin lähdettiin kaupungille tässä ihanassa Reiman takissa,
ostin golleegalta kun ihastuin niin tämän takin väriin.





Pisara pipo ostettiin messuilta, on niin täydellinen tähän takkiin!

Täytyypä kuvailla muitakin settejä tässä kun ulkoillaan, ihana pukea taas jotain
muuta kuin sitä iänikuista toppahaalaria!

Mukavaa lauantai iltaa kaikille!


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Blaa - nyt Pikku Mineassa


Pikku Mineaan on saapunut ihana ja raikas kotimainen Blaan -kesämallisto.
Osa tuotteista tulee toukokuussa.

Tässä kuitenkin enimmäisessä erässä tullutta.


Viikonlopun ajan kaikki toimitukset 1e!!

 








keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pikku Minean koko valikoima -25%


Nyt Pikku Minean koko valikoima -25% kun maksat ostokset suoraan verkkopankista. (ei koske asusteita, ej sikke lejtä, tossuja ja Skip Hop tuotteita). Ei anneta jälkikäteen eikä käy muiden alekoodien kanssa yhtäaikaa.

Alennuksen saa koodilla kevät25, voimassa 18. 4 saakka.

Paljon uutuuksia tullut, tsekkaa valikoima täältä..

http://www.pikkuminea.fi/



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kivoja keväisiä uutuuksia sekä alennuksia!


Pikku Mineassa on nyt kivoja keväisiä alennuksia.

Osa Mini Rodineista pienessä alessa.
Muutama uusi juttukin lisätty kauppaan.



Mayoral frillatakki -25%


Loput Mini a ture sukkahousut puoleen hintaa 10e/kpl, Ticket välikautta -25% ja
paljon paljon muuta..

Tervetuloa!

Myös uutuuksia on saapunut ja niitä päivitellään kauppaan aina sitä mukaa kun ehditään.








torstai 11. huhtikuuta 2013

Ticket to heaven / Ticket outdoor -25%


Pikku Mineassa on kivoja kevättarjouksia!

Osa ticketin välikaudesta -25%, tuotteet valmiiksi hinnoiteltu.
Voimassa toistaiseksi.







Kinderit kesää 2013


Kinderit kesämallistoa on saapunut Pikku Mineaan.
Aivan kerrassaan ihania juhlamekkoja!

Tämä ensimmäinen on meidän suosikki!
Taitaapa päätyä meidänkin neidin vaatekaappiin.






Pitsiä, tylliä, klitteriä..
 







Pst..

Ticketin ulkoilua alennettu kaupassa toistaiseksi..

: D


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013


Onni on omistaa sisaruksia <3

Niin rakkaita ja niin rasittavia - samaan aikaan! : )






 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pikku Minea messuilla + messutarjous!


Meillä oli mukava viikonloppu Muksuexpossa Seinäjoella.
Paljon tuli uusia tuttavuuksia ja levitimme tietoa uudesta varastomyymälästämme.

Tapahtuma oli uusi ja se hieman näkyi kävijämäärissä, mutta ensi kerralla
pieniä muutoksia tehden saadaan varmasti taas uusia kävijöitä.
Tapahtumasta kuulemma tehdään perinne.

Minusta messuilla oli paljon kaikenlaista kivaa, oli ostettavaa ja nähtävää.
Lapsille kivaa touhua ja meidänkin neiti lähti useamman tunnin touhuamisen 
jälkeen itku silmässä kotiin.

Mutta tässä meidän osasto, kuvassa näkyy myös uusi apulaiseni Päivi.
Hän auttaa minua aina joskus kun on oikein kova hässäkkä ja tuntuu ettei yksin selviä.






Olen tässä yrittänyt käydä saldoja läpi ja toivotaan että olisivat kohdillaan nyt.

Sillä nyt myös teille lukijoille koko valikoima -20% kun ostat vähintään 30e:lla tuotteita ja vielä tämän päivän puolella kun tilaa niin saa postikulutkin ilmaiseksi.

Alennuksen saa koodilla messut20

Voimassa huomiseen tiistaihin 9.4 saakka.

Tervetuloa!