sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Lindex osta 30e:lla saat 10e alennusta

Ihan sattumalta tällainen kiva alennus tuli kassalla kun
eilen siinä pyörähdin. : )
Kaupan ovella oli iso kyltti ko. alesta, mutta minä
purjehdin sisään mitään huomaamatta.

Yllätys oli melkoisen mielekäs kun kassalla
loppusumma kaikista näistä oli
65e tienoilla.
: )


Kaksi vasemmanpuolista tunikaa on tämän kevään uutuuksia ja
loput ale juttuja.
Leggarit taisi olla osta kolme maksa kaksi.
Kuitenkin kaikista laskettiin se alennus.
Myyjäkin totesi minulle kuinka hyvät alennukset sain.
: )


Neitikin tuli ihmettelemään uusia vaatteitaan.



Vaasassa käydessäni myös Po.p ale registä lähti matkaan
nämä -50% alella.


Kyllä se kesä meillekin kohta saa tulla!

Ps; Huutista päivitetty ja päivitetään lähipäivinä koko ajan.


8 kommenttia:

  1. Minulla olisi Mini a turen toppahaalari koossa 92cm joka joutaisi pois. Haalari on esiintynyt blogissa, joten kuvan löytää etsimällä vanhempia postatuksia. Laitan erikseen vielä linkin. Haalari on minusta uudenveroinen. Ihana vanha roosa väri ja muutenkin tosi kaunis. HP 100e + pk.
    En ole haalaria edes pessyt koskaan ja sen jätän uudelle omistajalle.

    VastaaPoista
  2. Tässä linkki http://mineanuudetvaatteet.blogspot.com/2010/12/jotain-uutta.html

    VastaaPoista
  3. Ihania löytöjä!
    Popin tunika on tosi kaunis, samoin nuo lindexin tunikat.
    Eikös ne olekin isojen puolelta?

    VastaaPoista
  4. Emmi;

    Juu on isojen puolelta nuo Lindexin tunikat ja po.pin tunika on 98cm sekin. Reiluja nuo po.pin vaatteet! Tuo 98cm tunika ehkä vähän reilu neidille mutta eikähn se mene kuitenkin.

    Mukavat alennukset kyllä tuli.. : )

    VastaaPoista
  5. Meillekin kaivattaisiin Po.Pin raikasta raitaa kesäksi. Pitäisi saada käytyä joskus katsomassa.

    Mutta alennukset on kivoja ja etenkin hyvät sellaiset.

    VastaaPoista
  6. Hyvä alennus ja kivoja löytöjä, popin vaatteet myös kivoja.

    VastaaPoista
  7. Kerkesin jo hetken ajatella että pitäiskö ostaa se haalari meille lopputalveksi kun Ceela meinaa kasvaa ulos molemmista haalareistaan! Onneksi se oli kerennytkin jo menemään :) Ihania löytöjä olit tehny lindexiltä ja popilta. Itsekin ostin just viime viikolla tuon tunikan missä on vaaleansininen pohja ja valkoisia palloja ja se on niiiiin ihana :)

    VastaaPoista