tiistai 26. huhtikuuta 2011

Matkakertomus alkaa..

Minä olin jo tänään töissä ja meinaa takki olla aika tyhjä.
Pyykit odottaa, huusholli tarvitsee siivousta, ikkunat huutaa pesijäänsä..
pihahommista puhumattakaan.
Kamalasti haluaisin kaiken olevan järjestyksessä, ahdistaa tämä
keskeneräisyys..
Ja mua vain väsyttää...

Alan kai olla vanha kun yhden yön valvominen saa mun nupin ihan sekaisin. : D

Otin pikku tirsat ja nyt jaksan istua tässä..
koneella ; )

Minulla olisi teille niin paljon asiaa ja yritän nyt pikkuhiljaa kertoa
tästä meidän Espanjan reissusta.



Minea matkusti ekaa kertaa lentokoneella ja jännät paikat neidillä
olikin!
Ei itkenyt nousuja tai laskuja, mutta jännitti sen verran koneessa oloa,
että istui kuin tatti minun sylissä.
Ei nukkunut silmäystäkään mennessä, 4h 45min lennolla.
Kovasti yritin keksiä kaikanlaista puuhaa ja hyvin se aika kuluikin.
Mineallahan oli vain sylipaikka ja aikamoista kiehnaamista matka olikin.
Äidillä meinasi takapuoli puutua. : D

Päästyämme Espanjaan, oli neidillä tietysti virtaa vaikka kuinka.
Olihan istunut kiltisti paikoillaan ja menojalkaa vipatti.



Laukkuja odotellessa neiti viipotti pitkin lentokentää ja minä
perässä.
Onneksi saimme neidin hetkeksi noihin kärryihin istumaan kunnes
saimme omat rattaat ruumasta.


Saavumme Fuengirolaan iltapäivällä ja ulkona oli ihanan lämmin.
Kesävaatteet päälle ja ulos!
Neitiäkin aivan nauratti, ihan vain näinkö nyt ulos mennään?
Parvekkeelta näkyi meri, jossa oli jonkinverran aaltoja.
Neiti ihmetteli niitä varmaan 10min liikkumatta.
Mikä tuo on? : )

Asuntomme oli seitsemänessä kerroksessa ja parvekkeella
oli neljä tuolia ja pöytä.
Neiti heti hoksasi, että tuolin voi siirtää ja siihen kiivettyään
nähdä paremmin.
Ja siitä lähti alituinen vahtiminen kun neiti oli parvekkeella.
Pelkäsin koko ajan, että ehtii livahtaa sinne ja putoaa alas!!
Hui..


Myös neiti kuvauksellinen oli reissussa mukana.
Maisemat hiveli mieltä ja oli taivaallista upottaa paljaat
varpaat hiekkaan!
Minäkin innostuin poseeraamaan kauniissa maisemissa.

                                           jatkuu seuraavassa numerossa...

8 kommenttia:

  1. Voi noita maisemia, lämpöä ja aurinkoa!:) Jään innolla odottamaan jatkokertomusta:)

    VastaaPoista
  2. Onpa kivan näköistä. Oma matkakuume vaan nousee näitä katsoessa!

    VastaaPoista
  3. isompi neiti on Erittàin kuvauksellinen! "Complimenti alla mamma" kuten Italiassa snoataan eli Onnittelut (hyvàstà tyòstà) kuuluvat aina àidille :D
    oliko vaatteet sopivia sààhàn? Oliko illalla tai kàmpillà kylmà?

    VastaaPoista
  4. Syysunelmia;
    Kyllähän siellä oli kaunista, Suomeen palatessa näkymä oli aika karu! Mutta kesä onneksi koittaa pian. : )

    Saija;
    Onhan se vähän erillaista : D Matkakuume ei lähde kuin matkustamalla. Kotiin on sitten kiva palata kuitenkin.

    Anna;
    Kiitos, ai siellä on sellainen sanonta. Hauska! : D Meillä oli 4 päivää oikein lämintä ja loput puolipilvistä ja pari sateista. Toisinaan joutui ulkona olla villatakit päivälläkin. Öisin pidin neidillä pitkähiaista yöpukua ja jonain yönä taisi olla sukatkin jalassa.
    Muutamana iltana Minealla oli takkikin. Sielläkin oli vasta ns. kevät joten ilmat hyvin arvoitukselliset.

    VastaaPoista
  5. Oi mitä ihania kuvia, kelpais olla tuolla :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva lukea teidän matkasta! Me ollaan lähdössä kohta Kreikkaan ja alkaa jo jännittää hieman lentokoneessa olo neidin kanssa (ja muutenkin, koska en erityisesti pidä lentämisestä ;D). Mukavaa lukea miten teidän matka on mennyt!

    Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, ja todellakin alkaa matkakuume vaivata! :) Vielä olisi nelisen kuukautta odottamista omalla kohdalla, sitten kutsuu elämäni ensimmäinen etelänmatka ja Kreeta :)

    Johanna

    VastaaPoista