lauantai 26. marraskuuta 2011

"Äiti, kato peukku!"


Perjantaina laittauduimme kauniiksi ja lähdimme Ti-ti nallen konsertiin.
Minea oli tietysi valmis paljon ennen minua ja eihän pikkuinen millään olisi malttanut odottaa, koska sinne
konserttiin oikein lähdetään, tohkeissaan kun oli koko jutusta.
"äiti mennään jo"
kuului joka minuutin välein ja hermostumisen merkit oli jo nähtävissä.
Pyysin neitiä pukemaan hatun ja lapaset päälleen, jotta kohta voisimme lähteä.
Siinähän menikin kivasti tovi kun Minea AJATUKSELLA puki lapasiaan ja sitä yhtä ainutta
hattua. Tarkka mimmi ; )


"äiti, kato peukku"
Minea oli aidosti onnellinen, että oli saanut lapaset ihan itse käteen ja peukkukin oli ihan oikeassa paikassa.
Mitä onnistumisen riemua!!
<3


Ja mitä se äiti nyt kuvaa kun pitää jo mennä...!!
Tuu jo!!
Ilme kertoo enmmän kuin tuhat sanaa..: )
Huom sama takki kun edellisessä postatuksessa, mutta asusteet vaihtuneet vaaleanpunaiseen.
Tähän takkiin käy vaikka mikä väri.
Tykkään!



Paikanpäällä oli hirivttävä tungos, ihmisiä oli aivan hirvesti kuten aina ti-ti nallen konsertissa.
Numeroituja paikkoja ei ollut joten kaikki yritti löytää parhaimman paikan josta pikkuiset
voisivat nähdäkin jotain.
Meille kaverit olivat jo varanneet ylätasanteelta paikat ja sieltä näkikin hyvin, vaikka oltiin
vähän kaukana lavasta.
Mineaa jännitti ja istuikin sylissä melkein koko esityksen ajan kunnes ihan loppumetreillä
neiti alkoi väsyä ja halusi kotiin.
"missä mun isi on"
kuului itkun sekaisella äänellä. Isi on kotona..minä haluan kotiin pyäää...
Ja me lähdettiin kotiin, pikkuinen rassukka oli ollut päiväkodissa osan päivää ja
jännitys ja kaikki vei voimavaroja.
Iski armoton väsy joka purkautui itkuna.
Kotona hoidettiin iltapuuhat ja mentiin heti nukkumaan.
Nukkumatti tulikin muutamassa minuutissa.
Silti meillä oli ollut kiva ja jännittävä päivä.

Lauantai terkuin
Marika & Minde













6 kommenttia:

  1. Voi miten on teidän neiti ollut söpönä liikenteessä. Ihastuttava vaaleanpunainen kokonaisuus eri sävyissään :) Miltä merkiltä on tuo neuletakki, se on todella kaunis!

    Täällä blogistaniassa on ollut viime viikkoina oikea Titi-nelle buumi, kun tosi moni on tuntunut käyvän jossain Titi-konsertissa. Mun on pakko tunnustaa että en voi itse sietää kyseistä nallea, en ole siitä tykännyt myöskään lapsena joten meillä on jäänyt tämä kokemus välistä. Jos neiti joskus alkaa fanittaa näitä nallukoita niin täytyy nakittaa vaikka kummitäti mukaan konserttiin :)

    VastaaPoista
  2. ihana neiti, meidänkin oma oli samassa konsertissa mummunsa kanssa ja kovasti oli halunnut tanssia.

    VastaaPoista
  3. Iitan tavoin mäkään en kauheasti diggaa Riitasta, mutta kyllä ne videot täällä pyörii ja neiti niiden tahdissa :)
    Minkäkokoinen Lilin rusettineuletakki Minealla muuten on?

    VastaaPoista
  4. Iita; Kiitos : )
    Neuletakki on lili graufetten ja samoin mekko sen alla. Sukkikkset on noa noa:n. Nuo rusetit on kyllä valloittavat, ulkomailta näitä on nyt saanut -30% alella.

    Meillä esikoinen jo aikoinaan tykkäsi ti-ti nalleista, pojat ei niinkään piitanneet. Heillä oli vain pokemonit ja kumppanit mielessä. : )
    Minean ensimmäiset dvd:t oli ti-ti nalleja ja niitä ainoastaan halusi katsoa. Nyt tuntuu, että innostus on laantunut..kuvioihin on astunut hello kitty kummpaneineen. : / Minä en taas niin kamalasti pidä niistä, ainakaan vaatteissa.

    VastaaPoista
  5. Darkangel; minä näin teidän söpön neidin ja sinun äitisi. : ) Seisoskelivat siinä lähellä myyntikojua. : )

    VastaaPoista
  6. Anni; Lilin takki on 4y ja mekko sen alla 5y. Neuletakki on just sopiva. Mietin kanssa sitä toistakin väriä isomassa koossa, mutta vielä on jäänyt kauppaan. Meille tuli myös hanskat kevääksi samaa sarjaa ja ostin minä tyllimekon ja paidankin -30% alella kun sain. : )

    VastaaPoista