maanantai 21. marraskuuta 2011

Viikonloppuna


Kävimme katsomassa joulupukkia Prismassa.
Samalla nappasin neidille ajan parturiin, tietämättä miten neiti siihen suhtautuu kun vieras
ihminen alkaa hiuksia leikkamaan.
Kotona kovasti käsiteltiin asiaa ja innoissaan oltiin sinne menossa.





Joulupukin pyydettyä neitiä viereensä kuvaan, ei neiti miettinyt hetkeäkään, vaan
meni reippaasti pukin kainaloon!
Olin todella hämmästynyt kun oletin ,että ujous voittaisi ihan taatusti, mutta mitä vielä..
Varmaan olisi lähtenyt pukin matkaan muitta mutkitta, olisi pukki saanut uuden tomeran tontun ; )

Pukilta saadut karkit maistuivat ja lähdetiin odottamaan neidin vuoroa parturiin.
Odotustilassa oli leluja ja neiti leikkikin sulassa sovussa leluja tutkien.
Sitten koitti meidän vuoro.



Alkuun kaikki meni hienosti, saatiin hieno viitta ja takahiukset leikattiin vähän kerroksittain.
Minea takahiuksia kun ei olla koskaan oikeastaa leikattu, yhyy siinä meni vauvatukka..
Parturi oikein menikin kerros kerrokselta leikaten, joten aikaa siihen meni aika paljon.
Minean pää pyöri ja mielenkiinnosta olisi halunnut katsoa vain muita asiakkaita, 
joiden päitä leikattiin juuri.
Viisasi melkein kaljua miestä, jonka takatukkaa leikattiin koneella ja kysyi
"mikä tuo on?"
Siinä leikataa sedän tukkaa...
Katsoi ihmeessään kun hiustuppoja putoili lattialle.

Hermostumisen merkkejä alkoi pikkuhiljaa ilmaantua ja isoveli toikin
pari poni leikittäväksi.
Parturi alkoi siirtyä vähitellen etuhiuksiin ja se oli neidille viimeinen pisara!!
Ponit lenti ja alkoi armoton huuto!
Pää pyöri ja kyyneleet valuivat.
Äidillä tietenkin alkoi  hiki puskea päälle ja yritin epätoivoisesti saada neidin rauhoittumaan.
Ei kestä enää kauaa...taisi kuulua aika moneen kertaan.
Kamalaa oli tietysti myös silmille putoilevat hiukset ja lopuksi neiti hieroi ne vaan
syvemmälle silmiin ja sieraimiin.
Pyh..

Loppujen lopuksi minä pidin vähän niinkuin väkisin neidin päätä paikoillaan, että
saatiin edes jonkilainen etutukka.
Parturikin alkoi luovuttamaan..aivan unohdin, että muut vieressä olevat asiakkaat 
varmaan saivat traumoja neidin tramaattisesta huudosta. : )
Sori, me oltiin ekaa kertaa parturissa.

Minusta myös parturin olisi pitänyt olla ripeämpi, 
eikä ajatuksella leikata hiuksia kerros kerrokseltaan kun kyseessä on 
näinkin pieni ihminen.
Noh, äkkiä maksamaan ja takki niskaan ja pois...
Huh, sanon minä..
Ens kerralla ei kyllä mennä ruuhkaikaan parturiin...

Pientä korjausta etuhiukset vaativat vielä, mutta muuten ollaan tyytyväisiä.
: )







8 kommenttia:

  1. Nöpö on ilmoittanut selkeästi että kampaaja ei houkuta ja ollaankin annettu neidin olla siltä osin rauhassa. Äiti saa onneksi leikellä tukkaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä on yleensa aloitettu karjunnalla... Nyt olen löytänyt ihanan lapsiin tottuneen kampaajan, joka ottaa hyvin pienet huomioon ja juttelee kiinnostavia juttuja niin että hups vaan huomaamatta on tukka leikattu.

    VastaaPoista
  3. Minealla näyttäis olevan aika paksut hiukset, jos kampaaja ei leikkaa kerroksissa, ei lopputuloskaan ole kovin hääppöinen...

    VastaaPoista
  4. Ano; niin se varmaan onkin, itse kun ei ole parturi niin ei noista paljon tiedä. : )

    Moni on kommentoinut ettei pysyty omalla nimimerkillään täällä kommentoida, vaihdoin nyt tähän ponnashdusikkunaan, koittakaapas onnistuuko kommentointi nyt. : )

    VastaaPoista
  5. Hei,

    meidän sukulaispojalle (3 v.) kampaaja oli antanut kannettavan dvd-soittimen käteen, jossa oli pyörinyt lastenelokuva. Poika oli tyytyväisenä katsonut elokuvaa ja kampaaja oli rauhassa saanut leikata tukan.
    Aika hyvää palvelua, eiks vaan? :)

    VastaaPoista
  6. Toivotaan, että seuraava kerta sujuu vähän paremmin :). Meillä pojat ovat pienestä saakka käyneet parturilla, mutta tytön hiukset olen leikannut itse. Ikää hänellä nyt 6v. Luonnonkiharassa ei paljon näy, jos ei niin suoraa jälkeä tule ;-). Meidän parturitäti antaa aina Muumi-tikkarit lopuksi ja niiden takia parturiin mennään aina innolla :D.

    VastaaPoista
  7. Minä olen myös ruvennut puhumaan Pinjalle tuosta kampaajalle menosta, mutta Pinja on tehnyt asian selväksi, ettei hän halua kampaajalle ja kampaaja ei ainankaan hänen hiuksiinsa koske. Joten ehkä käyn vain itsekseni kampaajalla ja jätän Pinjan odottelemaan aikaa jolloin kiinnostusta on kampaajalle menoon. Voisi nimittäin hyvin käydä samoin kuin teillä, eli hirvittävä raivari kun joku koskee hiuksiin.
    Pinjalla on onneksi jo aika pitkät otsahiukset, joten niitä ei enää tarvitse leikellä kun sain ne kasvatettua sivuille.

    VastaaPoista
  8. täysin normaalia käytöstä pikkulapselta parturissa.
    lasten hiusten leikkaamiseen menee aikaa, koska lapsi liikkuu ja pitää olla itse tosi varovainen, ettei tule vahinkoja, jos yhtäkkiä kääntyy tai vaikkapa laittaa kädet hiuksiinsa kun siellä on saksetkin.
    koska leikkauksesta maksetaa, täytyy työ tehdä hyvin ja aina yrittää parasta mahdollista jälkeä.. jos hiukset vain napsaistaisiin poikki ja pyydettäisiin maksu, niin luultavasti tilanne tuntuisi vain siltä, että rahat tänne ja kiitos hei.

    VastaaPoista