lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hei taas!

 
 
 
 
 
Blogini on ollut kovin hiljainen viime ajat, olen tässä mielessä pyöritellyt alkaisinko taas kirjoittamaan tänne juttua, mutta hieman eri konseptilla. Olisi hieman lastenvaatteita, koska niitä ei voi unhoittaa (yllättäen) ja lisäksi olisi juttua sisustamisesta, kauniista esineistä, valokuvaamisesta ja
elämästä yleensä. Miltäs kuullostaa?
 
Onkohan minulla vielä lukijoita täällä kun olen sen verran kauan ollut poissa, mutta ei se haittaa, kirjoitellaan sitten omaksi iloksi.
 
 
Mitä meille sitten kuuluu?
 
 Minä olen tällä hetkellä kotona, päässä pyörii kaikenlaisia asioita tulevaisuuden suhteen, mutta hiljaa hyvää tulee. Olen ottanut kaupan myymisen jälkeen rennosti ja
saanut ajatuksiani kokoon. Olen ajatellut pitkästä aikaa vain itseäni ja lapsiani. Olen vähän uudistanut vaatekaappiani, käynyt kivoissa paikoissa, tavannut kavereita joita en ole tavannut pitkään aikaan. Siivonnut ja puunannut paikkoja. Odottanut kevään alkamista. Laihduttanut ja opetellut syömään oikein. Innostunut uusista asioista, kuten mehustamisesta. : D Mustat silmänaluset alkaa pikku hiljaa väistyä silmien alta ja akut on täytetty uusilla voimavaroilla. Ainahan elämässä on jotain murheita ja niistä ei varmaan koskaan pääse, mutta levänneenä uskoo tulevaan valoisammin.
 
 
Minea kasvaa ja on tällä hetkellä 15pv. kuukaudesta 5h kerralla hoidossa. Neiti on kovin vahvan luonteinen ja osaa jo tehdä monta asiaa (mielestään) itse. : D Mineaa edelleen kiinnostaa kirjat ja pehmolelut joita meillä on tuhansia (minun mielestäni). Myös ipadit ja muut vempaimet on kovin pop tällä hetkellä. Minea täyttääkin kohta 5-vuotta. Voi miten tämä aika meneekin ja kun juuri tänään katsoin blogin jotain vanhoja kuvia, iski oikein haikeus noita aikoja kohtaan. Minun viimeinen vauvani. Lastenvaate harrastukseni ei ole koskaan kokonaan unohtunut, mutta ehkä se on hieman
hidastunut ja vaatteita ei tule ostettua koko kauppaa tyhjäksi. ; )
 
Inspiroidun itse kauniista esineitä ja kuvista.
Ostan nykyään aika usein tuoreita kukkia pöydälle ja laitan aina vaikka olisin yksinkin, ruuan kaunisiin astioihin. Olen nimittäin hulluna astioihin! Ne saavat minut hyvälle tuulelle.
Olen myös addiktoitunut siitä että kaiken pitää sopia toisiinsa niin värinsä kuin tyylinsä puolesta. Huvinsa kullakin. : D
Näistä voin kirjoitella lisääkin myöhemmin.
 
Tänään oli ihana päivä ja tuli terassikin siivottua kesäkuntoon.
Oikein mukavaa lauantaita kaikille!
 
 


 
 
Minea pääsi puistoon taas pitkän talven jälkeen ja riemu oli ylinnä!

8 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teistä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea kuulumisistanne! :) Minusta blogisi uudet "ideat" kuulostavat mielenkiintoisilta. Pelkistä lastenvaatteista lukeminen on itseänikin alkanut pitkästyttää ja on kiva lukea blogeja joissa on sopivissa määrin lastenvaatteita, sisustamista, harrastusta ym. Jatka samaan malliin vaan. :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiva kuulla teistä pitkästä aikaa. Mielenkiinnolla odotan uusia postauksia :-)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Täällä ainakin yksi lukija kuulolla!
    Ja hyvältä kuulosta blogin "uusi suunta"! :)

    VastaaPoista
  5. Täällä ollaan! Mukavaa jos jatkat blogausta viellå!!

    VastaaPoista
  6. kivaa kuulla sinusta/teistä! =) uudet jutut kuulostaa kivoille,jään innolla odotteleen ja seuraileen...kommentoinnista en voi sanoa samaa,tykkään lukea blogien postauksia sillee vauva toisessa kainalossa niin se kommentointi siks yleensä jää ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista, kiva että täältä löytyy vielä teitä vanhoja lukioita. <3 Palaan pian uusin aihein.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla teistä :) Itse myös kovin hiljainen ollut blogin puolella viime ajat, ehkä vielä joskus ;)

    VastaaPoista