lauantai 23. lokakuuta 2010

Hullaantuminen Zarassa

Voi Apua!
Olin jo pitkään haaveillut, että pääsen käsiksi Zaran vaatteisiin.
Meiltä kun lähin Zara on Turussa eli noin 300 km päässä. : (
Voitte vaan arvata, kun sitten pääsin käsiksi kaikkiin niihin ihaniin lastenvaatteisiin..
Vauvapuolelta meille lähti vain takki.
Neidille menee vielä koko 86cm,
mutta en raaskinut sitä koko enää ostaa,
vaan siirryin isojen puolelle.

Takki Zara, shortsit ja pipo H&M,  sukkikset ja kengät Zara


Vauvapuolelta siis tämä ihana valkoinen talvitakki.
Ei minusta mikään kamalan paksu, joten leudomille säille hyvä.


Mukaan lähti tämä ihana villakangastakki, koko 98cm.
Eli ensi kevään ja syksyn takki.
Todella ihan malli!!
Kaulahuivi ja pipo myös Zarasta.
Zaran pipot tuntuivat olevan aika pientä kokoa.
Tämäkin oli juuri meidän neidille sopiva vaikka koko 50.


Vanhan roosan värinen neulemekko ja harmaa pallohelmainen mekko.
ja parit sukkikset.
Minulla on menossa jokin harmaan kausi ja sitä nyt on tullut osteltua.
nyt täytyy yrittää himmata ettei vaatekaappi kävisi kovin synkäksi.
Vanha roosa on myös mieleeni.



Musta harmaa raidallinen paita ja sinertävä villatakki.
Villatakki on kyllä niin ihana ja se sopii monen vaatteen kanssa mitä meillä jo on.


Tällainen hauska liivimekko ja kuvassa po.p raita sukkikset.


Musta ihana juhlamekko, tästä otin vahingossa koon 104cm.
Taitaa mennä vasta ensi talvena. : /
Tässä on jotain vanhan ajan tuntua..kauniit röyhelöt kauluksessa ja edessä.




Kotiin palatessani oli postin mukana tullut Mini bodenin jälkitoimituksessa toimitettu harmaa mekko.
Sopi mainiosti Zaran villatakin ja harmaan-sinisten sukkiksien kanssa.




Po.P liikkeessä piti käydä myös ja sieltä lähti mukaan nämä;
Kiva tunika ja sininen tähti paita.
Po.p vaatteet on tänä vuonna aika värikkäitä ja
ei oikein minun makuuni.



Agcessoriz liikkeessä piti käydä myös kuolaamassa kaikkea.
Tämä ihana hattu ja lapset lähti meille asumaan.
Ovat koko 3v, joten suuret vielä hetken.


Tämän söpön kisulompakon näinkin jossain blogissa arpajaisvoittona.
Minea voi sitten sinne laittaa kolikoitaan kunhan vähän kasvaa.
: )


Samaisesta kaupasta sain minäkin jotain..
Hinta vähän kirpaisi, mutta mukaan lähti pitkä pohdinnan jälkeen.
Kaunis kukka koristeena.




Vanhimalle tytölle ostettiin tämä Seppälän talvitakki.

Ja sitten kenkiä...





 Ajattelin testat Crocs:sin tekemiä saappaita.
Ensi kevääksi sellaisiksi city saappaiksi.
Onko kellään kokemusta näistä??
Ja alemman kuvan kivat saappaat jotka mahtui varresta kiinni ovat
 Din sko:sta.




Reiman tehtaanmyymälässä Parkanossa tuli piipahdettua.
Siellä oli kevät-asuja alessa, mutta ei meille mitään sopivaa.
Nämä hatut oli vain 5e /kpl ja ne otin siitä mukaan.
Toinen pojista sai siitä talvitakin.
Heidän vaatteitaan en nyt ala kuvaamaan.


Tällainen saldo tällä kertaa : )

Nyt täytyisi taas katsastaa kaappi läpi ja laittaa vaatetta huutikseen
Kunhan tästä flunssasta selvitään.
Minulla nimittäin alkoi sama nuha kuin neidillä.


Mekko Burberry ja paita H&M

Tässä muutama kuva Jumbon leikkipaikalta.
Minea ihmetteli palloja ja leppäkerttuja jotka vilistivät lattialla.


Joulumekon löysin myös, mutta siitä kerron sitten erikseen.
ja vilkaisu neidin vaatekaappiin tulossa myös.

~~*****~~

Mukavaa viikonlopun jatkoa ihanat lukijat!
Taidan mennä juomaan kupposen kuumaa teetä.
: )


20 kommenttia:

  1. Aivan ihania kaikki Zaran vaatteet, itsekin harmittelen kun sinne ei koskaan pääse. Saanko kysyä minkä hintainen oli tuo harmaa villakangastakki? Olisi juuri sellainen mikä me tarvittaisiin :)

    VastaaPoista
  2. Nelly; Lappu onkin hävinnyt jo takista, kun neiti sitä kuljetti onnellisen pitkin tupaa. Mutta hinta oli 50-60e muistaakseni. Todella kaunis takki on kyllä ja vielä päällä kauniipi kuin kuvissa.

    VastaaPoista
  3. Uusi lukija ilmoittautuu. :)

    Mä en kestä mitä ihanuuksia!! Ihan meidän neidin näköisiä juttuja. Pitää päästä taas Zaraan. Oon hiplannu tota ihanaa villakangastakki jo pariin otteeseen, mutta vielä on jäänyt kauppaan. Päätin jo, että ei tarvita villakangastakkia, kun se jäisi niin vähälle käytölle. Mutta pitäiskö sittenkin... :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa vaan Sirkku, aina on ihana saada uusia lukijoita : )

    Zarasta olisi tehnyt mieli ostaa melkein kaikki vaatteet..on ne niin kans meidän näkösiä vaatteita. Villakangas takkia oli toisessakin värissä; sellainen sinapin värinen..vai miten sitä kuvailis..?

    VastaaPoista
  5. Ihania zaran juttuja!Miten mä en noita bongannut siellä ollenkaan, pöh!Olikohan juuri tulleet?

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita ostoksia! Tuo valkoinen takki on kyllä ihan huippu!

    VastaaPoista
  7. Sini; mä en tiedä oliko juuri tulleita kun siellä niin harvoin käy. Tietääkö joku muu?
    Yks kaveri harmitteli että keskustan Zarassa oli tosi huono valikoima..missä sä kävit Sini? Me oltiin jumbon Zarassa.

    VastaaPoista
  8. Ihania ostoksia !
    Meiltäkin on 500km lähinpään zaraan ja siel ois aivan ihania vaatteita, onneksi on oma hoviostaja helsingissä :D

    Meillä on tuo valkea takki roosan värisenä ja nuo samat nilkkurit, on kyllä ihanat :)
    Tuo vanhan roosan värinen neulemekko on ihana, se oisi kyllä ehdottomasti mun mieleen :)

    VastaaPoista
  9. Johan on taas ihanuuksia ostettu!

    VastaaPoista
  10. Siis aivan mielettömän ihania ostoksia ihan jokainen! Kaikki noista kelpaisi meillekin =)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania ostoksia!! Juuri aamulla tulin miettineeksi Zaran vaatteita muussa yhteydessä, ja harmittelin kun meiltä on niin kamalan pitkä matka kyseisiin liikkeisiin. Näitä katsellessa harmitus vaan kasvaa ;). Tylsää kun ei netin kauttakaan taida saada tilattua..

    VastaaPoista
  12. Ihania ostoksia!! Ihastuin varsinkin noihin Crocsin kenkiin, saako udella hintaa? Ihan sen takia, että kiinnostais samanlaiset Apilalle :)

    VastaaPoista
  13. Iitunen; siellä oli 20% ale kaikista crockseista ja hintaa jäi 35,96e. Ostin myös ne "tavikset" joista en nyt kuvaa laittanut. On tosi kätevät kesällä ja uimahallissa.

    VastaaPoista
  14. Johanna; älä kuule muuta sano..harmi kun ei voi netistä ostaa. Sitten kun harvoin käy niin täytyy hamstrata kaikkea varastoon ; ))

    Lumian äippä; takki on kyllä ihana ja otin vaihteeksi valkoisen. Kengät istui neidin jalkaan hyvin vaikka näyttää kapealta..kesällä meillä oli ne hopeiset tenskut ja nekin sopi mainiosti.

    Jarna ja Wiltsu;
    Kiitos, nyt vaan reissua Zaraan : )
    Siellä tosiaan hullaantuu..ja kun hinnat ei mistään halvimmasta päästä.

    VastaaPoista
  15. Tosi kivoja löytöjä! Musta juhlamekko on melkeen sellainen ois pakko käydä ostaa juttu :)
    Mä olen kanssa huomannut, että jumbossa on hiukan kattavampi valikoima, tai ainakin kokoja tuntuu olevan paremmin.

    VastaaPoista
  16. Ihania vaatteita! Mä oon koittanut olla menemättä Zaraan nyt viime viikkoina, kun mullakin käy siinä aina juurikin noin kun sulla ;)

    VastaaPoista
  17. Ihania vaatteita! Oivoi, tahtoo Zaraan... vaan ei mitään pääkaupunkireissua tiedossakaan. Kunpa tuolta voisi tilata netistä! Tosin silloin sekoaisin täysin ;)

    VastaaPoista
  18. Jee, sen arvasi miten siinä käy kun sinne Zaraan pääset! :-D Voi mitä ihanuuksia reissultanne saitte! Ja kiitos vaan hyvistä vinkkikuvista, täytyy näköjään itsekin siellä lähiaikoina taas piipahtaa.. Ou nou!

    VastaaPoista
  19. No joo, siellä keskustassahan mä olin enkä nähnyt noita mitään :(

    VastaaPoista
  20. Pitäisköhän meidän tehdä joku adressi, että saadaan Zara muuallekin kuin Etelä-Suomeen!!? : D
    Tai se nettikauppa ois järkevin..

    Kuuntelisikohan ne meitä?? : S

    VastaaPoista