sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Oi Lintunen

Lapsuudesta lähtien olen tykäänyt hoitaa lapsia tai eläimiä.
Osittain varmaan johtuu myös siitä, että edesmennyt hoitotätini ruokki lintuja, siilejä jne..
Ja heillä oli aina kissoja tai koira tai molempia.
Olen myös syntynyt maalle, joten lehmiä ja hevosia oli kaikkialla.
Meilläkin oli kissa, jota kutsuin nimellä Liru : D
Myöhemmin oli myös pieni seurakoira, jonka siskoni toi meille "kysymättä", joka
annettiin allergian takia sitten myöhemmin pois.
Äitini "vihasi" kaikkia eläimiä tai pikemminkin voisi sanoa, ettei niitä ottaisi vaivoikseen.
(joskus veljeni kiusasi äitiä ja laittoi tekokakkaa matolle ja äiti huusi,
kun luuli kissan kakanneen matolle)
: D: D
Isäni taas ei voinut ampua jänistäkään, kun kerran kaveri häntä metsästämään vei.
Sääli pupu poloista : )
Eli osittain perittyä ja osittain opittua.






Minäkin tykkään ruokkia pikkulintuja.
Tykkään katsella, kun nuo pienet lintuset käyvät hakemassa sen jyväsen ja lentävät sitä sitten jonnekin syömään.
Lintujen seuraaminen on jotenkin rentouttavaa.
 Onko sinulla vastaavia kokemuksia?

Varpunen jouluaamuna on minun suosikki joululauluni


Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
Järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:

Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
Tule tänne riemulla, ota siemen multa!

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:

Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta,

Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
Pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.


Yksi päivä kävimme Minean kanssa etsimässä linnuille uutta lintulautaa
Ja tällaisen löysimme.
Linnuille oma punainen tupa.

Tätä näköalaa ihastelemme Minean kanssa päivittäin.
intu eli Lintu sanoo Minea : )






Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!!





3 kommenttia:

  1. Minäkin olen tunnollisesti pitänyt linnuille piharuokintaa jo 10 vuotta, mutta nyt uudessa kodissa on hiukan kysymysmerkki miten naapurit siihen suhtautuisivat. Kaikki kun eivät pidä siitä, että linnut parveilevat lähellä, tuleehan siitä kieltämättä hiukan sotkua ja linnunkakkoja.

    VastaaPoista
  2. Upea ruokailupaikka teillä linnuille! Kiva varmasti seurata millaisia lintuja siinä käy ruokailemassa :)

    Mukavaa sunnuntaita sinnekkin!

    VastaaPoista
  3. Jassu; lintuja on kyllä kiva ruokkia, mutta kaupungissa se onkin vähän toinen juttu ja jos asutaan kerrostalossa tms..

    Täällä maalla ei kukaan piittaa mitään, kun tätä omaa lääniä on tässä jonkin verran : )

    Johanna;
    Kiitos, on tosi mielenkiintoista seurata mitä lintuja talven mittaan siinä käy..ja olen innostunut uuden kameran myötä myös kuvaamaan niitä.

    VastaaPoista