tiistai 5. lokakuuta 2010

Unohdettu leikkipuisto

Alueellamme ei ole kovin montaa kivaa leikkipuistoa, kunnes muistin yhden tutun kertoneen
yhdestä leikkipuistosta,
joka on lähellä meitä, 
mutta sellaisessa suunnassa, ettei sinnepäin tule koskaan lähdettyä. 
(Olemme asuneet alueella vasta kaksi vuotta)
Nyt neidin kanssa kävelyllä ollessani, päätettiin etsiä tuo unholaan jäänyt leikkipuisto.
Pikkuisen aikaa harhailtuamme, kysäisin neuvoa ja leikkipuisto olikin melkein jo vieressä metsän takana.


 
Yllätyksekseni puisto oli tosi kiva ja kaikki vermeet puistosta löytyi. Ja se neidin lempijuttu; Liukumäki!
Toisessa puistossa lähellä meitä, ei ole liukumäkeä ollenkaan!

Ja riemu oli suunnaton!!



Myös puolukat läheisestä metsästä maistuivat.
Itse en voi sietää puolukoita ja oli hassua nähdä, 
kun tyttö söin niitä hyvällä ruokahalulla.
Eikä edes irvistänyt! : D



Huutiksesta meille kotiutui tämä kaunis pallohelmainen mekko!
Koko oli just sopiva.

Olen epätoivoisesti yrittänyt opettaa neidille pampuloiden ja pinnien pitoa.
Kovin laiha on oppimissaldo..
Neidin hiukset kasvaa nopeaa tahtia ja kohta on pakko laittaa jotakin, 
etteivät ihan silmille tuu.

~~****~~

Koskas te olette leikkuuttaneet lapsenne hiukset ensimmäisen kerran?

~~****~~

Miten on niin vaikea tuota vauvatukkaa leikata..
siitä pikkuisesta vauvasta on kasvamassa iso
ja
äiti ei ole valmis luopumaan vauvastaan!
Nyyyh..

10 kommenttia:

  1. Ihania aurinkoisia puistokuvia!

    Meillä jouduttiin leikkaamaan kahdesti otsatukkaa ennen kuin tyttö oppi pitämään pinnejä ja ponkkareita. Sitä ensimmäistä kampaajakäyntiä vasta suunnitellaan, ehkä hiukan raskimme takaa tasoittaa.. Pakko, kun tukka alkaa olla pepussa saakka kohta :-D

    VastaaPoista
  2. Meidänkin täytyisi etsiä uusia leikkipuistoja, kaverin luona kyläillessä, tai heidän lähileikkipuistossaan siis Lumia oli tosi innoissaan uusista jutuista. On toki tuossa meidän omallakin, mutta siellä oli jotenkin niin haltioissaan, ihan selvästi myös nämä pienet kyllästyy kun joka päivä vaan samassa käydään. Meiltä löytyy tästä läheltä pari isoa leikkipuistoa (toinen on suunnattu isommille lapsille, sieltä ei pienille löydy kuin vauvakeinu, on tosi outoja härveleitä siellä :S) sekä läheisten kerrostalojen pihasta kaksi, joihin on aina matkalla pysähdyttävä.. (en tiedä onko se oikein sallittua käydä kerrostalojen pihassa leikkimässä?)

    Liukumäki on myös meillä ehdoton suosikki ja sitä sitten ravataankin ylös ja alas. Tuossa puistoss amissä useiten vaan käydään, on tosi hölmösti, likumäen alla on tosi syvä kuoppa ja arvata saattaa että lapsihan siitä lentää aikamoisella vauhdilla jos et kiinni ole ottamassa, ja tuon tytön perässä ei totisesti ole helppo pysyä ja pari vahinkoa siinä sit on sattunutkin, mut ei onneksi isoja. Hiekkalaatikolla tyttö ei oikeastaan yhtään jaksa keskittyä, vähän käy hiekkaa heittelemässä ja rikkoo äidin/muiden tekemät kakut, kiikkua halutaan välillä sekuntti, mut pääasiassa se leikkipuistoilu kohdistuu liukumäkeen ja yleiseen juoksemiseen ja tutkimiseen :) viihdytäänkö teillä hiekkiksellä ?

    Lumia istui parturinpenkkiin ekaa kertaa vähän reilu vuoden iässä, tosin hältä leikattiin vain etutukka. Sen jälkeen sitä on saksittu pari kertaakin. Tytöllä on aina vaan etutukka kasvanut, nyt on onneksi ruvennut kasvaa muuallekin tukkaa ja takasekin saa jo ponnarit :)

    Me ollaan käytetty ihan vauvasta asti pantoja, ensin pelkästään niitä kangaspantoja ja myöhemmin jo ihan tollasia normaaleja pieniä pantojakin. Nyt sit vuoden iässä tai vajaa kun etutukka alkoi olla sen verrna pitkä, niin alettiin käyttää pinnejä ja nyt ponnareita. Tyttö on antanut aina kaiken olla päässä, tietenkin välillä suutuksissaa saattaa repiä pois, mut noin yleensä antaa. Nyt viime aikoina uhman myötä on ruvennut kiskomaan pinnit ja pompulat pois, jos ollaan vana kotona, mut jos mennään /ollaan jossakin tai meillä on vieraita antaa aina olla. Mut heti vieraiden lähdettyä yleensä kiskoo pois :D Samoin jos sanon, että älä ota pinniä pois, tulee vieraita, niin jättää pinnit rauhaan :D

    Toivottavasti teilläkin annettaisiin kohta pinnien pysyä päässä, tuntuu olevan aika yleistä etteivät ne paljon päässä pysy. Meilläkin tietty just nyt kun niitä ihan ihka oikeasti aletaan tarviimaan niin ei sitten meinaa antaa olla. Kyllä sit yleensä kun kaks, kolme kertaa laitan uudelleen niin jo luovuttaa. Oletko kokeillut tätä taktiikkaa ? :D Entäs harhautustaktiikkaa, laitat pinnin ja sitten pipon päähän, lapsi kiskoo pipon muttei pinniä ? :D Meillä toimi pienenpänä, silloin kun ei vielä älynnyt itseään peilistä ja peiliin katsoessa tajunnut pantaa7pinniä tms :D

    Suloinen mekko ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia!
    Mä oon ite napsinut Eevin etutukkaa vaihtelevalla menestyksellä. Homma ei saa kuitenkaan kestää viittä sekuntia kauempaa :) Nyt en jaksa olla koko ajan tasoittelemassa niin annan kasvaa ja laitetaan pinnillä sivuun. Takakiehkuroita en ole raaskinut vielä leikata, antaa kasvaa vaan :)

    VastaaPoista
  4. Meillä neiti ratkaisi hiusongelman repimällä kiukutellessaan ja tylsistyessään ne ihanat vauvakiharat pois.

    VastaaPoista
  5. Minä olen pokkana itse leikannut tukkaa varmaan kolme kertaa :D Nyt alkaa olla sen verran vahvempi että taidan antaa kasvaa. Juuri sopivasti tyttö antaa koko kesän yrittämisen jälkeen pitää "Pikku-Myy-ponnari" päälaella. Pinnit on edelleen nou nou.

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloisia kuvia taas pikku neidistä :)
    Meillä ei ole vielä juurikaan tukkaa mitä leikata... joten en osaa tohon asiaan sanoa mitään

    VastaaPoista
  7. Vastaan nyt kaikille yhteisesti, tänään ollut jotenkin väsyttävä päivä..

    Kiitos kaikille kommenteista ja kovasti olen yrittänyt neitosta harhauttaa; pinni päähän ja jotain mielenkiintoista tekemistä/katsomista.. mutta jännä on ihmisen mieli, kun se on siunattu muistilla : D Eli tovin päästä kiskoo pinnin pois..(ai niin se äiti laittoi jotain mun päähän)

    Sitä mietinkin, että parturointi tuon ikäisen kanssa on varmaan aika haastavaa..

    VastaaPoista
  8. Rupesin napsimaan Pinjan otsahiuksia siinä 1v10kk, ei kasvanut aijemmin häiritsevästi otsalle. Välillä aina napsasin niitä pois jonkin kolmen kuukauden välein. Meillä on innostuttu vasta nyt ponnareista, eli kun Pinja on 2v6kk. Nyt onkin helppo sitten ponnarilla nostaa taakse otsis.

    VastaaPoista
  9. Liukumäki meilläkin tytön suosikki. Ja myös minä en voi sietää puolukoita, EMilia niitä popsii hymyssäsuin :o)

    Meillä leikattiin hiuksia joskus vähän yli vuoden ikäisenä ekaa kertaa, kun ei meilläkään tykätä pinneistä.

    VastaaPoista
  10. Meeri;

    Hyvinkö Pinja antaa hiuksiaan leikata? En tiedä uskaltaisinko itse alkaan leikkaamaan tuon eläväisen neidin hiuksia.

    Pirjo;

    Puolukat on niin happamia ja niitä ei voi irvistämättä syödä ; ) On se hyvä että lapsille kelpaa : )

    VastaaPoista