torstai 30. joulukuuta 2010

Vihdoinkin!



Vihdoinkin näillä leveysasteilla pakkanen hellitti vähäksi aikaa ja pääsimme ulkoilemaan.
Tein tyttöjen kanssa pihatyöt ja pienen lenkin.
Pojat viihtyvät tunnista toiseen jääkiekkoa pelaillen läheisellä jäällä.
Saivat joululahjaksi uudet mailat/luistimet ja melkein nukkuvatkin ne kainalossa ; ))



Neidin naama parantuu pikku hiljaa näppylöistä.
Isäntä muuten kanssa parantunut, mutta naama edelleen pahasti näppyjen peitossa.
Ulos ei kuulemma kehtaa lähteä. : )
Muille rokko ei ole tarttunut ainakaan vielä.



Välillä istuttiin lumipenkkaan siskon perässä.
Neidillä on myös oma lumikola johon isosisko istui kyytiin.
No eihän se sitten minnekkään liikkunnut ja hauskaa oli.
Neiti ihan hihkui onnesta kun olin niin hauskaa.


Esikoinen leipoi meille ihania suklaa muffinseja.
Hän onkin kovasti kiinnostunut leipomisesta ja ruuanlaitosta.
Toisin kuin minä nuorena ja en ole vieläkään mikään keittiöihminen,
vaikka kaikki perus jutut luonnistuu.

Minä jännitän täällä kovasti töihin menoa joka alkaa maanantaina!!
Pikkuisen ensimmäinen hoitopäivä myös!!
iiik!!




6 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Pakkaset ovat tosiaan rajoittaneet ulkoilua, äsken käytiin hieman pikkuneidin kanssa testailemassa uutta pulkkaa, mutta aika kylmä päivä taaskin.. Onneksi nyt ei kuitenkaan ihan pahimmasta päästä :)

    Tsemppiä teille ekaan työ- ja hoitopäivään!

    VastaaPoista
  2. Tuo hattu on vaan niin kaunis, sopii Minealle todella hyvin nuo sävyt!
    Kiva kuulla, että parantuminen edistynyt.

    VastaaPoista
  3. Heippa, ihana punaposki Minea tuossa ekassa kuvassa. Ja niin kunis on tuo haalari. Edelliseen postiin vielä noista Sylvanian hahmoista. Mä olen katsellut joo niitä taloja ja ovat nekin suloisia. 3-vuotislahjaksi ensi kesälle voisi alkaa jo harkitsemaan jonkinmoista nukkekotia neidille. Tsemppiä työ- ja hoitopäiviin! -Tiina

    VastaaPoista
  4. Ihanat asut ja sisarukset! Kiva että Minea on jo parantunut. Hoito- ja työkuviot ovat taas uudenlaista elämää, onnea niihinkin :)

    VastaaPoista
  5. Löysin blogisi jo joku aika sitten, mutta sen jälkeen jäi unholaan. Onneksi tänään löysin uudestaan, kerralla piti lukea kaikki tekstisi :) Minea on syntynyt samassa kuussa samana vuonna kun oma tyttäreni, Enni. Teiltä onkin tainnut kotiutua ihana hiiri-mekko Ennin vaatekaappiin, se on suosikki sekä tyttärelle että äidille. "hiijimekko" :) Minealla on aivan ihania vaatteita, löytäisipä itsekin Ennille yhtä sieviä vaatteita useammin! :) Kiitos blogistasi, tätä on varmasti ihana lukea jatkossakin. Hyvää uutta vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  6. Johanna;

    Kiitos! : ) Kyllä on tullut vähän ulkoiltua noissa 20 asteen pakkasissa. Hyrr..

    Anni;

    Kiitti, todella kannattava ostos! Suosittelen teillekkin!

    Adea;

    Kiitos! Minealla alkaa heti posket punoittaa ulkona, taitaa olla isältään perittyä! : )
    Meillä kovasti jo leikitään nukkekodilla, kunhan ei ole liian pikkuisia tavaroita. Ne olenkin laittanut jemma nimiseen paikkaa. Kyllä teilläkin ilahduttaisiin kovasti nukkekodista!

    Maman;

    Kiitos : D Sisarukset kyllä viihtyy hyvin keskenään.

    Hannatyttoe;

    Kiitos! : )

    Voi miten kiva että löysit takaisin! : D
    Olen nyt tätä harrastanut elokuun lopusta alkaen ja koko ajan kehittyy tämä kirjoittaminen. Tutustunut muihin blogisteihin/lukijoihin ja saanut kivoja vinkkejä monelaisiin asioihin. Varsinkin vaate
    hankintoihin.

    Minäkin tykkään seurata juuri samanikäisten lasten touhuja ja seuraankin monen blogia jossa samanikäinen tyttö kuin Minea. Terveisiä vaan teidän Ennille!

    Mini bodenin hiirimekkoako tarkoitit? Se taitaa täällä olla jossain kuvassa meidän neidillä päällä. Muutaman kerran pidettiin. Me hukuttiin vaatepaljouteen joten laitoin pois vaikka olisi vielä mahtunutkin. Kiva että teillä siitä tykätään! : D

    VastaaPoista