maanantai 2. toukokuuta 2011

Eläintarhassa

Espanjan reissulla käytiin myös paikallisessa eläintarhassa.
Ostin liput kassalta ja neiti istui hieman kauempana rattaissa isosiskon kanssa.
Sanoin vain kassaneidille, että yksi alle kaksi vuotias ja kaksi aikuista.
Portilla sisään mennessä seisoi nainen joka katsoi liput. 
Hän otti liput ja  katsoi Mineaa 
ja kysyi minulta
onko tuo lapsi alle 2-vuotias!?? 
Ensin vähän häkeillyin, että miksi kysyy, ennenkuin hiffasin hänen
ihmettelevä neidin kokoa! : D
Vakuutin neidin olevan 1v 10kk ja nainen puristeli päätään naureskellen ja sanoi;
Voiko olla!?!
Pääsimme kuitenkin sisään ilman, että täytyi todistaa neidin ikä!
Sama juttu toistui lentokoneessa, lentoemäntä toinen toisensa perään kävi
kysymässä onko lapsi alle 2-vuotias. : )
Espanjalaisten mittapuussa neiti vastaa 3-4-vuotiasta.


Eläintarhassa oli Krokotiilejä, monenlaisia lintuja, kaloja,
virtahepoja, valkotiikeri, monelaisia apinoita jne..
Neidin silmät aina pyöristyi isoiksi palloiksi kun
eläimiä katselimme.
Välillä vähän jännittikin ja piti päästä syliin turvaan.


Eläintarha oli todella kaunis paikka ja siellä oli monia riippusiltoja.
Mietin aina niiden turvallisuutta, varmasti ei ihan samaa tasoa kuin
Suomessa.
Yritin hillitä itseni, ettei mielikuvitukseni laukkaisi liikaa...
jos tippuisin tuonne niin...
ÄÄK!


Minea tykkäsi eniten "apinia" eli  apinoista ja kyllä ne hassuja olivatkin.
Hauskaa kuinka ne muistuttavat liikkeillään niin paljon ihmistä.
Ostettiin matkamuistoksikin apina pehmolelu ja se onkin ollut 
unileluna siitä lähtien. : D


Nämä otukset minua ainakin eniten hirvitti, Minea ei oikein hiffannut koko
krokotiilejä koska eivät liikkunneet minnekkään.
Tuskin edes tiesi että siinä joku eläin oli...
minä taas olen liikaa katsonut leffoja...; )


Rauhallisia unia kaikille! ; D




11 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen matka teillä, kelpaisi mullekin. :) Pitikin jo kommentoida tuohon aiempaan postaukseen.

    Nätti tuo Minean mekko. Mikä merkki ja mistä ostettu? :)

    VastaaPoista
  2. Sirkku;
    Kiitos, kaunis paikkahan se on. Kanstii joskus käydä. : )

    Mekkon ostin Espanjasta Mayoralin liikkeestä. Täytyykin esitellä sieltä ostettuja ihanuuksia joskus.

    VastaaPoista
  3. Vautsi miten hieno paikka!! :)

    VastaaPoista
  4. On kyllä kivan näköinen eläintarha. Pitääkin laittaa harkintalistalle vierailua varten.

    VastaaPoista
  5. Ompas ihanan näköinen paikka! Kyllä on pieni neiti saanut elämyksiä :)

    VastaaPoista
  6. Huvittavaa... ku luin tuon alkutekstin ni jotenki vasta itekki NYT ymmärsin et minea tosiaan on niin pieni vielä, iältään siis :D Siis saman ikänen aikalailla ku meidän nuorin.. jotenki oon koko ajan blogiasi seuratessa ajatellut että Minea on jo jotain 2,5v-3v :D

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva lukea näitä matkakuulumisianne, piristää omaakin päivää! Täytyypä kahlata nuo aiemmatkin läpi :)

    Minealla on kaikissa kuvissa niin ihanat vaatteet. Odotan innolla myös vaatepostausta reissusta ;)
    t. Terhi (kultasiskot)

    VastaaPoista
  8. Kahlasin kerralla kaikki lomaopstaukset läpi, kiitos sulle näistä! Iloinen fiilis välittyy ja Minea ihanasti puettu :)

    VastaaPoista
  9. Saija;
    Menkää ihmeessä käymään, liput oli vain aika tyyriit 16e/aikuinen. Alle 2v. ilmainen.

    Anskuli;
    Niin, Minea on tosiaan vielä 1v : D
    Miehen kanssa aina itsekkin havahdutaan..että kyllä se Minea on vain vielä pieni.
    Neuvola perjantaina ja katsotaan millaiset mitat saadaan.

    Tepa ja Maman;
    Kiitos, kiva että kuvat ja matkakertomus piristi teidän päivää, se on aina kiva kuulla. : )

    VastaaPoista
  10. Minkä kokoinen Minea on? Meidän huushollissahan asustelee aika lailla Minean ikätoveri, eli kuopuksemme täyttää heinäkuussa 2 v. Mittoja en tarkallen tiedä, kun ei tammikuun jälkeen olla neuvolassa käyty, mutta suunnilleen ehkä 85 cm ja 11 kiloa.

    VastaaPoista
  11. Petra;
    Minea oli (nyt) 93cm ja painoa oli aika paljon enemmän kuin teidän pikkuisella. Minea menee pituudessa sekä painossa yli kakkoskäyrän. Iso tyttö ikäisekseen.

    VastaaPoista