keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Jotain kivaa tekemistä


Joskus pienen neidin aika tulee pitkäksi ja ei oo mitään kivaa tekemistä.
Silloin kiehnataan äidin helmoissa ja kitistäänkin..
Äidin salaisesta piilopaikasta monesti löytyy aina jotain kivaa ja uutta tekemistä.
Kuten nämä muumi siirtokuvat.


Minea tykkää kovasti myös palapeleistä ja ostankin kivan palapelin nähtyäni,
niitä vähän niinkuin jemmaan.
Taas äidin salaisista kätköistä löytyy uusi palapeli jonka parissa
aika vierähtää taas kivasti tovisen.
Minea tekeekin jo aika vaikeita palapelejä, koska on rakastanut tehdä niitä
aina ja aina vain uudestaan, joskus toki menee heromot ja palaset lentää, mutta
harjoitus tekee mestarin kuten sanonta kuuluu.
Monesti tehdään palapeli muutamasti yhdessä ja sitten neiti jo harjoittelee
yksikseen.



Tässä kootaan uutta palapeliä mummolassa.
Juuri kylvystä tulleena.

Tarroista meillä oltaisiin myös kiinnostuneita, mutta todettuani löytäväni
ne mistä milloinkin liimattuna, ajattelin odottaa neidin kasvavan hieman.
Oma tarravihko voisi sitten olla kiva.
Kiiltokuvatkin on minusta kivoja, keräileekö niitä enää kukaan?
Minun lapsuudessa niitä keräiltiin ja vaihdeltiin keskenään.
Toinen mitä harrastin ala-asteella oli pyyhekumien keräily, 
minulla oli niitä toistasataa...: )

Loppuun vielä tiedote, että yritän saada huutista päivitettyä tällä viikolla.
Iso kassi tavaraa odottaa sinne pääsyä.
: )



6 kommenttia:

  1. Kiitos paljon ideasta!!

    Mistä olet tuon siirtokuva-jutun ostanut? Voi kuinka mieleinen tuo meidän neidillekin olisi! Mulla oli tuollaisia pienenä paljon ja tykkäsin niistä todella, mä en muista nähneeni tuollaisia piiitkiin aikoihin eikä siksi ole mielessäni käynytkään. Tuo muumijuttu etenkin olisi Lumialle varmasti tosi mieluisa juttu!

    Meillä Lumia on aika kärsimätön, palapeleistä kiinnostui vasta n puolisen vuotta sitten, tosin kiinnostus kesti vain hetken,sen aikaa kun oppi ulkomuistista tekemään kaikki meidän palapelit. Täytyisi kans ostaa uusia palapelejä, mutta kun nuppipalapelit ovat jo liian helppoja (ei siis riitä mielenkiinto) ja sitten taas sellaiset tavalliset ovat ehkä liian vaikeita, kärsivällisyys ei riitä. Meillä on pari palapelikirjaa, toisessa on 8 palan pelejä ja toisessa 4 ja viiden. (palan on liian vaikea, mutta toiseen Lumia jaksaa joskus pienellä avustuksella hetkeksi keskittyäkin. Mutta heti jos ei onnistu, niin sitten kyllä lentää.. että kärsivällisyys ei oo ihan huippuluokkaa. (mikäli äitiinsä ja isäänsä tulee yhtään niin tuskin tulee koskaan olemaankaan.. gröhöm.)

    Meillä kans läytyy tarroja milloin mistäkin.. Lumialla on tarravihko joka on tosi tärkeä, sinne kerätään kaikki pottatarrat. Muussa tarkoituksessa meillä ei vielä tarroja "käytetä", mitä nyt välillä pitää nukkevauvojen ja pehmokoirienkin saada pottatarroja ;D

    VastaaPoista
  2. Meillä tykätään myös nuista siirtotarrakirjoista. Niitähän on vaikka mitä muitakin mm.prinsessa ja petshop.
    Mistä olet tuon muumipalapelin ostanut? Meillä ollaan niiiin muumifani, olisi kiva saada juuri noita litteitä muumi palapelejä.
    Tarrakirjaan meilläkin neiti tykkää tarroja liimailla :)

    VastaaPoista
  3. Lumian äippä;
    Näitä saa tosiaan aika monestakin kaupasta ja kuten Jenninikin tuossa kommentoi, niitä löytyy erillaisia. Varmaan teilläkin näistä tykättäisiin. Hyvä joululahja vinkki, eikös : )

    Meillä kärsivällisyys kasvanut nyt viimeaikoina noiden palapelien kanssa, mutta pukeminen jos ei meinaa sujua (kun pukee itse) menee neidillä kyllä hermot hyvin nopeasti (ja joskus vanhemmiltakin) : D

    Jenni;
    Muumipalaleli on mummin ostama, mutta olen niitä kyllä nähnyt monessakin paikassa. Meillä on täällä Halpa-halli niminen kauppa, siellä ainakin on ollut juuri noita ja samoin minimanissa.

    VastaaPoista
  4. Siis todellakin, kiitos ideasta täältäkin! Tyttö kun rakastaa tarroja, ja en olekkaan ennen postaustasi muistanut tälläisten siirtokuvien olemassaoloa! Itse näitä olen lapsuudessa harrastanut myös, ihme että en ole aikaisemmin hokannut näitä :D

    Ainoa ongelma vaan on se, että en löydä näitä mistään! Tänään mm. juoksin kolme markettia läpi turhaan. Siispä metsästys jatkuu!

    VastaaPoista
  5. Inka;
    Ole hyvä vain, meiltäpäin näitä löytyi myös kirjakaupoista ja muistaakseni olen nähnyt Anttilassa. Toivottavasti löydät jostain.. vai pitääko minun käydä vaihteeksi tekemässä kierros kaupungilla? ; ) Löytyikö muuten se mekko?

    VastaaPoista
  6. Minimanista en olekaan vielä niitä palapelejä katsonut vaikka mies on siellä töissä :D
    Minä olen nähnyt noita siirtotarrakirjoja joka paikassa..mm. sokoksella, tokmannilla, cittarissa ja kirjakaupassa. S-marketissa näin petshop tarrakirjan.

    VastaaPoista