sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Painavin ikinä...


Minä bongasin meille "uuden" kaapin huutiksesta, 
kirsikan värisen, ison, koristeellisen ja sellaisen loistokkaan..
Tykästyin kaappiin ensisilmäyksellä ja hintakin oli kovin edullinen..
 80e

Tuumasta toimeen menimme sitä noutamaan viereisestä pitäjästä.
Kaappi on ihana, mutta osottautui aivan kamalan painavaksi.
Kaksi miestä hädintuski sai kannettua kaapin peräkärryyn asti.
Kaappi on osittain umpipuuta ja sehän painaa.
Entinen omistaja kertoi kaapin kulkeutuneen joskus kauan sitten
Amerikasta Suomeen ja se oli virallisesti TV-kaappi.
Minun tarkoitus oli kylläkin käyttää kaappian ihan muuhun..


Kaappi on nyt maannut muutamia viikkoja siellä peräkärryssä - kantoapua odotellessa.
No tänään koitti se hetki kun kaappi kannettiin vihdoin sisään.


Kaappi sai paikan meidän isosta eteisestä sillä tarvitsemme kipeästi lisää säilytystilaa.
Kaapin tilalla ennen ollut senkki siirtyi olohuoneeseen ja olohuoneessa oleva kirjahylly mieheni kotitaloon.

Minea kiipesi kaappiin innokkaana ja seurasi kun isi rupesi
asentamaan kaappiin ovia.

Neiti on alkanut puhumaan aivan hirveän hyvin, osaa jo lohkaista jotain nasevaa eri tilanteissa ja
olemmekin saaneet nauraa monet kerrat neidin sanomisille..
  Minean isi laittoi porakoneella ruuveja meidän uuteen kaappiin ja neiti istui kaapin sisällä ja seurasi isänsä touhuja..lopulta sanoi "isi sä osaat hienosti!!" Ääni oli ihan samalainen kuin aikuiset kehuu lapsiaan niiden oppiessa jotain uutta. : D Isihän hehkui ylpeyttä, tottakai isi on maailman paras poraaja ; ))

Tässä täytyy kyllä jo miettiä kaksi kertaa mitä suustaan päästää...
sillä meidän pikku "papukaija" toistaa kaiken mitä sanomme ja mistähän onkaan perinyt erittäin hyvän muistinsa??
Ei minulta ainakaan...: )

Kuvaa kaapista ovineen ei valitettavasti vielä ole, mutta vilautan kaappia sitten kun
kaikki tavarat on paikoillaan.



Kiireen keskellä kävimme syömässä ulkona ja samalla kurvasimme kaupan kautta takaisin kotiin.
Minea on alkanut viimeaikoina valikoimaan vaatteita joita hän haluaa pukea.
Suosittuja on ti-ti nalle t-paita, jota käytetään aluspaitana.
Myös minni ja hello kitty paidat on suosikkeja.
Jostain syystä äiti ei ole yhtä innokas...

Minea tykkää myös mekoista ja niitä puetaan mielellään.
Tämä ihana nextin farkkumekko tylleineen on todella kiva!
Ulkona oli sen verran lämmin, että puettiin ulosmentäessä vain tämä Burberryn huppari -ja alle tietenkin paita.

Meille on kertynyt iso laatikko pinnejä ja pampuloita.
Monesti neiti hakeekin laatikon ja tutkailee sen sisältöä.
..ja monesti äiti saakin kerätä ne pimpulat takaisin sinne laatikkoon!!
: )

Mutta mitenkä ihana onkaan tämä 2-3 vuotiaan ikä;
haastava mutta niin antoisa.
(Minea on 2v 4kk)


5 kommenttia:

  1. Ihana Minea! Mä olen huomannut myös jokin aika sitten, että tarkka saa olla mitä suustaan päästää. Toki tuo toinen papukaija 3,5 vee on kopioinut kaikki "hitot ja hemmetit" jo pitkän aikaa - tulevat kai niin sopivalla painolla, että kiinnittävät huomion. Onneksi olen jättänyt kovemmat kirosanat pois arkikäytöstä jo esikoista odottaessa... :o)

    Tänä aamuna kävelin pöytään kahvin kanssa ja tökkäsin kyynärpäällä seinään ja kahvi tietenkin läikähti. "Perhana" pääsi suustani. Molemmat lapset kääntyivät katsomaan ja pienempi toisti perässä - kuten sanoit - kuin papukaija: "Pewhana".

    Hienon kaapin olette löytäneet!

    VastaaPoista
  2. Meidän kolmonen on juuri saman ikäinen. (syntynyt 29.5) Meidän tyttö puhuu tasan kaksi sanaa, äiti ja ei. Toiseksi vanhinkin oppi puhumaan vasta kun oli 2v11kk joten en vielä ole huolissani, ensimmäinen lapsi taas puolitoistavuotiaana. Hienon mallinen kaappi, tosin minä maalaisin valkeaksi kuten kaiken muunkin:)
    -mari-

    VastaaPoista
  3. Voi ihana Minea <3 Tuo ikä on kyllä ihana, oma juuri 2v5kk. Päivittäin ihmettelen ja nauran miten oppii uutta, ja oma persoona vahvistuu koko ajan!

    Ja IHANA kaappi, hyvä löytö! T. Kaappi-friikki
    P.S Siitä teidän nukkekodista, olisiko mahdollista saada mittoja (syv.&lev.) ja kuvia? Hobbyhallissa ei sitä myytävänä, mutta kovasti haluaisin tietää, miltä sen sisältä näyttää ja tarkempia tietoja, että jos ja kun tulee taas myyntiin, tiedän heti laittaa tilauksen sisälle...:)

    VastaaPoista
  4. Todella ihana kaappi. Ja muutenkin aina yhtä ihana lukea teidän elämästänne :)

    VastaaPoista
  5. -S-
    Sanoppa muuta, meillä kanssa sanottu se "ruma" sana ja siitä sitten heti vähän toruttiin, että rumia sanoja ei saa sanoa (paitsi mitä meiltä aikuisilta nyt joskus lipsahtaa) hyvin on oppi mennyt perille ja eipä ole alkuhuuman jälkeen enää niitä sanottu.

    Lastenpuotikupla;
    No meidän lapsilla on ihan pari päivää ikäeroa : )
    Lapset oppi asioita joskus niin eritahtia, Minea on puhunut ekan sanansa 8kk:na ja se oli isi. Nyt lauletaan jo ja kerrotaan juttuja..

    Mun isommat lapset ovat taas oppineet hitaammin, koska perheessä oli monta kieltä.
    Muistaakseni vanhin poika oli noin kolmivuotias kun alko puhumaan kunnolla.

    Inka;
    Meidänkin tytöt niin samanikäisiä. : )
    Hei, mittailen sinulle ja tuun vaikka sun blogiin kertomaan mitkä ne ovat. Mulla on täällä jossain postatus siitä nukkekodista..pitääpä kaivaa arkistoja..pieni hetki.

    Tillintallintömpsis;

    Kiitos, mäkin tykkään, varsinkin kun siinä on ovat vielä kiinni. Kävin kurkkimassa sunkin blogia, seuraillaan teidänkin elämää mielenkiinnolla. : )

    VastaaPoista