keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Blogikirppis


Mun on pitänyt jo kauan laittaa Minean vanhoja vaatteita huutikseen, mutta en vain ehtinyt.
Kauppa vie kaiken ajan päivisin, iltaisin on perhe ja joskus täytyy sitä omaakin aikaa olla.
Vaikka iltaisin monesti teen myös töitä.
Sellaista se yrittäjän arki taitaa olla - aina naimisissa töidensä kanssa. : D

Minealta on jäämässä koko 104cm pieneksi, osa menee vielä, mutta laitan joitakin jo eteenpäin.
Jos haluatte lisätietoja tuotteista, kommentoikaa alle ja sinne myös mahdolliset varaukset.
Osa vaatteista on suoraan säilytyksestä/pesusta joten ne saattaa olla rypyssä.
(Seuraava omistaja saa silitellä sitten.); )
Vaatteiden koot pääsääntöisesti kokoa 104cm, mutta mukana saattaa olla 98cm ja 110cm:kin
Kunnoltaan ovat uudesta uudenveroiseen ja siistiin käytettyyn.
Ennen lähetystä yritän vielä tarkistaa kaikki ettei yllätyksiä tulisi.
Kuvat on otettu salaman kanssa ja/tai ilman.



Tästä kaikki 16e/kpl sis postarit.
Vasemmalta lähtien;Vertbaudet ruskehtavia mekkoja, koko 102cm (4y) kunto molemmissa uudenveroinen.
Uusi Tommy Hilfiger paita, koko 4y. MYYTY
Polkatots 5y (104cm) röyhelötoppi ja caprit, kunto siisti käytetty. (edessä pieni pistemäinen tahra)MYYTY

Bambi mekko ja pöksyt, uudet, koko noin 92cm
Meandi sienitunika, koko 98/104cm, siisti käytetty. MYYTY
Next rusettipaita ja sukkikset, koko 4/5y (110cm), paita muuten kuin uusi mutta hihansuissa
pientä tummentumaa, sukkahousuja pidetty enemmän ja ne ottaisin käyttöön koossa 104cm.
Cap baby ruskea velour mekko hupulla, koko 3y (98cm), erittäin siisti käytetty.MYYTY
Kotimaisen ompelijan tekemät söpöt kruunu velourhousut, koko 104cm. Oikein siistit nämäkin.MYYTY
(kruunu pyllyssä ja toisessa lahkeessa)
Gymboreen neulemekkoja, koirakuvallinen kokoa 4y ja salmiakkikuviollinen 5y.
Molemmat erittäin siistejä käytettyjä.


Tästä myös kaikki 16e sis postarit
Vasemmalta; Wheat ida mekko, kuin uusi. koko 4y.MYYTY
Vieressä vertbaudet pallohelmainen mekko 102cm (4y) ja kelt. bolero (joka tulee kaupan päälle), MYYTY
Zalekua uusi mekko, koko 98cm. Kivoja yksityiskohtia. Varattu
Name it ruskea haalari, uusi, koko 98cm.
Lego uusi turkoosi hame, koko 104cm.
Vertbaudet rusettipaita, koko 108cm (5y), uudenveroinen.
Mayoral uusi pilkkupaita, koko92cm


Nämä 13e/kpl sis postarit
Vasemmalta; H&M punainen kissa mekko, koko 116cm, kuin uusi.
Tuttan raidallinen tunika, 98cm, erinomainen kunto.
Lindex liila bamse tunika, 110cm, erittäin siisti käytetty.MYYTY
Lindex sinivalkoraidallinen tunika, uusi, koko 104cm MYYTY
H&M neulemekko, koko 98/104cm, siisti käytetty.
Raidallinen Gap mekko tähtihihoilla, koko 4y, pidetty enemmän, jonkin verran pesunukkaa.
Ruskea Blue seven hame, uusi, koko 92cm
Sisley violetti paita kimalletekstillä, koko 100cm, kuin uusi.
Zara koira t-paita, 104cm, uusi.MYYTY
Lindex farkku caprit, uudet, 104cm.
Lindex farkut resoreilla, 104cm, uudetMYYTY
Linde musta velour mekko, 110cm
(punaiset velour housut menee vielä käyttöön toistaiseksi)

Tästä kaikki 22e sis postarit
Oikea yläkulma; Noa Noa fleecetakki, koko 104cm, uusi
Next ihana kukkatunika ja caprit, 98cm erittäin siistin kuntoiset.MYYTY
Saman sarjan Next mekko, koko 98cm, kuin uusi.MYYTY
Mothercare kaunis pilkkumekko, 92/98cm. Uudenveroinen.MYYTY
Pom Pom valkoinen uusi mekko, koko 104cm, hinta poikkeuksellisesti 30e sis pk.MYYTY
Pomp de lux kukka haalari, 104cm, uusi.MYYTY
Lili Gaufrette rusettineuletakki, kerran pesty, koko 4y, tämän hinta poikkeukselliseti 30e sis.pk.MYYTY
Gymboree luonnonvalk. neulemekko, 5T, uudenveroinen.


Tässä eri hintaisia eli beige hattu noin 50cm päähän (vaikka kokolapussa onkin 54) hinta 4e sis postarit.
Valkoinen hellehattu, next, myös noin 50cm päähän. Hinta 10e sis pk.
Lili Gaufrette vaal.pun rusettihattu, 2T, noin 50cm päähän. Uusi. Hinta 18 sis postarit.
Mayoral valkoinen huppari, paljon ihania yksityiskohtia, pieni tahra edessä alhaalla, muten kuin uusi.MYYTY
Koko 104cm, Hinta 16e sis pk.
Pomp de lux koralli rimpsupaita, uusi, koko 104cm Hinta 12e sis pk.MYYTY
Gap beige neulemekko, 4y, erittäin siisti käytetty, hinta 16e sis pk.MYYTY
Next valkoiset caprit, 104cm, uudenveroiset, hinta 10e sis pk
Kinderit vekkihame, 104cm (koko lappua en löytänyt) hinta 12e sis pk.
Vaal.pun Cupcake housut sydänpaikoilla, koko 98cm (reilu) hinta 15e sis pk
Pomp de lux raidalliset leggarit, koko 98cm, erittäin siistit, hinta 8e sis pk
Valkoinen pomp de lu neuletakki, 98cm, erittäin siisti käytetty, hinta 15e sis pk.
H&M sininen neuletunika hupulla, 98/104cm, uusi, hinta 12e sis pk
H&M sininen ohut samettimekko, 110cm, siisti käytetty, hinta 12 sis pk.

Ja lopuksi


Pipsa possu lenkkarit, uudet, koko 28, hinta 25 sis pk MYYTY


Lindex välikausitakki, 110cm, uusi, hinta 25e sis pk MYYTY

Jos otat monta kohdetta, lasket vain summat yhteen.
Postikulut kuitenkin nousee mitä enemmän vaatteita on ja lähetän kaikki samassa paketissa.
Kun olet päättänyt mitä otat laita viestiä mineanuudetvaatteet@anvianet.fi
Päivisin yritän ehtiä vastaamaan kyselyihin, mutta työpäivän aikana Pikku Minean asiat menee edelle.
Eli malttia siinä suhteessa.

Terkuin Marika

20 kommenttia:

  1. Laitoin s.postia

    Yt,Maria hanma@wippies.com

    VastaaPoista
  2. Vieressä vertbaudet pallohelmainen mekko 102cm (4y) ja kelt. bolero (joka tulee kaupan päälle),

    Wheat ida mekko, kuin uusi. koko 4y.

    Next ihana kukkatunika ja caprit, 98cm erittäin siistin kuntoiset.

    Mothercare kaunis pilkkumekko, 92/98cm. Uudenveroinen.

    Saman sarjan Next mekko, koko 98cm, kuin uusi

    Lili Gaufrette vaal.pun rusettihattu, 2T, noin 50cm päähän. Uusi. Hinta 18 sis postarit.

    Yllä olevat varattu Marialle.

    VastaaPoista
  3. Heippa! Meille tuo Pomp de lux kukkahaalari 104 cm, kiitos!

    -Erja-

    VastaaPoista
  4. Nyt menen nukkumaan, julkaisen sitten aamulla uudet kommentit. Öitä!

    VastaaPoista
  5. Pomp de lux koralli rimpsupaita, uusi, koko 104cm Hinta 12e sis pk.

    Tuo piti vielä laittaa myös:) T.Maria/hanma@wippies.com

    VastaaPoista
  6. Pomp de lux koralli rimpsupaita, uusi, koko 104cm Hinta 12e sis pk.

    Tuo piti vielä laittaa myös:) T.Maria/hanma@wippies.com

    VastaaPoista
  7. Moi!

    Meille nuo Lindex liila bamse tunika, 110cm, erittäin siisti käytetty ja Meandi sienitunika, koko 98/104cm, siisti käytetty., ellei ole jo mennyt :)
    Kiitos! Laitan sulle Martze s-postia.

    -Heidi

    VastaaPoista
  8. Zara koira paita ja lindexin resori farkut meille:)

    VastaaPoista
  9. Ja myös Lindexin farkut vaaleanpunaisilla resoreilla

    VastaaPoista
  10. Jennies; farkut taisi jo mennä Hannalle, mutta kruunuhousut teille. : )

    VastaaPoista
  11. Meille gapin beige neulemekko ja varalla pilkulliseen mekkoon.

    VastaaPoista
  12. Meille Lili Gaufrette rusettineuletakki, kerran pesty, koko 4y, tämän hinta poikkeukselliseti 30e sis.pk.
    rusettineuletakki, jos vielä vapaana :)

    VastaaPoista
  13. Ottaisin polkatots röyhelötopin ja caprit.
    Päivi

    VastaaPoista
  14. Hei,

    mä ostaisin tuon Lindexin välikausitakin, 110cm, uusi, hinta 25€ sis pk


    pauliina

    VastaaPoista
  15. Cap baby ruskea velour mekko hupulla, koko 3y (98cm), erittäin siisti käytetty. 16e

    meille

    Pauliina
    - laitoin s.postia

    VastaaPoista
  16. Menikö Vertbaudet rusettipaita, koko 108cm (5y), uudenveroinen jo? -Virve

    VastaaPoista
  17. Voi että teillä on kauniita vaatteita, täällä vain ihastelen! :)

    VastaaPoista
  18. Eppusen kaapilla; ehkä sinäkin pääset vielä ostelemaan tyttöjen juttuja ; ))

    VastaaPoista