sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Mukava päivä!


Tänään Minea meni aamulla isin kanssa mummille ja mummi piti neidille seuraa kunnes
minä hain hänet sieltä - ensin hoidettuani vähän töitä ja sitten vielä ehdin tehdä pienen shoppailureissun ITselleni.
Isi taas teki puuhommia pihalla, he love it, dont ask why!
: D

Mummolasta lähdimme Minean kaverisynttäreille.

Muu juhlakansa ehti jo häipyä kun minä vasta hain kameraa autosta.
Tytöt viihtyivät hyvin kaksistaan herkkuja syöden ja kesästä nauttien ulkona. Olen monesti huomannut, että suuressa porukassa tämänikäiset monesti leikkivät enemmän yksistään, mutta sitten kun niitä on vain kaksi, alkaa yhteisleikit sujumaan paremmin ja ehtivät toimittelemaan toisilleenkin jotain.
Minean puheenkehitys on mennyt taas huimasti eteenpäin, voimme keskustella jo aika syvällisestikin,
mutta sekin tapahtuu yleensä silloin kun joku on neidin kanssa kahdestaan eikä häiriötekijöitä ole.
 


Minealla on päällä Espanjan tuliaisina tuotu mekko ja bolero.
Hiuksissa OLI pinni, missähän lie nyt luuraa kuvanotto hetkellä..
Minealla on muutenkin piikkisuorat hiukset ja tällä kertaa emme ehtineet niitä edes kihartamaan.
 Ne on jotenkin niin päätämyöden..höh!



Päivänsankari itse taisi olla pomp de luxeissa ylhäältä alas asti. 
Ja hameenhelman nostokin tapahtui kuin ammattilaiselta!
Onnea vielä 3-vuotiaalle!
Ja kiitos mukavista kekkereistä!



Ihanaa on kesä ja ystävät!!


2 kommenttia:

  1. Kiitos vain vieraille, sankari oli illalla väsynyt mutta onnellinen! Ja pinnikin nököttää täällä lipaston päällä, palautellaan joku kerta =)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Minean asu. Tosi pirteä & raikas! Kaunis oli myös päivänsankari Pomp de Luxissa :-)

    VastaaPoista