lauantai 2. kesäkuuta 2012

Terveiset Espanjasta!


Täällä on ihanan kamalan kuuma!
 
Minä nautin ja kuvailen kaikkea kaunista.

Mutta...

Ikävöin Suomeen jäänyttä perhettä! Vain yksi pojista on mukana.
Vaikka tiedän että pärjäävät niin tuntuu, että on liikaa aikaa itselle. Aivan kuin jotain puuttuisi koko ajan.
Hassua - sitähän lähdin hakemaankin.
Olen myös lukenut jo yhden kirjan ja toinen on meneillään.
Ihan sellaista romaani hömppää, mutta kirjaan uppoutuminen on ihanaa kun sitä saa tehdä rauhassa, kerrankin!




4 kommenttia:

  1. Kyllä tiedän tunteen..Kaksi vuotta sitten olin Portugalissa pojan kanssa ja kova ikävä oli kotiin ja rakkaiden luo. Tai jos kaikki rakkaat olisi olleet mukana. Mutta sitten loma ei enää olisikaan niin rentouttava, ja idea on juurikin rentoutua kunnolla. Hullua!

    Tänä vuonna kaupunkilomalla ei tullut niin karsea ikävä heti toisena lomapäivänä, kun tekemistä oli paljon.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!
    Mulla on kans rakas harrastus lukeminen vähän jäänyt, mutta nyt olen taas alkanut lukea, ja koitan nipistää hetken sieltä, toisen täältä, ja kummasti olen saanutkin taas luettua monta kirjaa.:)
    Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Moikka! Joko ehdit tarttua lainaamiini kirjoihin? Toivottavasti edes hyviä sun mielestä ;) Me ollaan nyt jo täällä viileässä Suomessa, sopeutumiselta tuntuu ja pienin on kaivannut "omaan kotiin". Mukavaa loppulomaa!
    Anne

    VastaaPoista
  4. Moikka Anne!

    Juu ekaa kirjaa luen ahkerasti, mutta luulen etten ehdi muuta. : ) Oltiin tänään sea life:ssa ja huomenna Sarin kanssa shoppailemaan viime hetken ostokset. Mekin sitten lähdetään kotiapäin. Onneksi sielläkin kesä vasta alkaa niin pudotus ei ole niin kova. Oli kiva nähdä täällä! Mukavaa lomaa teille sinne suomeen. : D

    VastaaPoista