lauantai 29. syyskuuta 2012

Diandra fanitusta


Seinäjoen torikeskuksessa oli tänään esiintymässä Diandra.
Puimme neidit näteiksi ja suunnistimme kaupungille.

Torikeskus oli täynnä väkeä, silloin harvoin kuin täällä jotain kivaa tapahtuu ilmaiseksi.
Ennen esitystään hän jakoi nimikirjoituksia ja hänen kanssaan oli mahdollisuus ottaa kuvia jos oli oma kamera mukana.
Tytöt pääsivät sitten yhteiskuvaan, mutta se nimmari unohtui sitten ottaa.
Noh, tytöt eivät oikein ymmärtäneet kuka tämä Diandra oikein on.

: )

Tytöt olivat katsomassa esitystä melkein eturivissä, mutta
mineaa alkoi pelottaa muutaman kappaleen jälkeen koska ääni oli niin kovalla, vaikka tosi kauniistihan tuo Diandra laulaa. Voimakas ja syvällinen ääni.
Minä ainakin tykkään kovasti ja toivon hänelle menestystä jatkossakin.
Ja muutaman minuutin tapaamisen jälkeen tuntui tosi symppikseltä.

 Kauppakeskuksessa oli myös pomppulinna jossa neidit kävivät hyppimässä kiharansa suoriksi ja valkoiset sukkahousut mustiksi, mutta eipä se mitään kun hauskaa on!

Käytiin lopuksi Amarillossa syömässä - josta täytyy antaa pitkä miinus odottamisesta.
Ruuan tuleminen kesti 50min!!
Minea ehti jo viimeiset 20min kitistä nälkää ja väsyä!
Ja ei ollut helppoa muillakaan lapsiperheillä; maassa makaavia/konttaavia, itkuisia lapsia, lenteleviä lusikoita ja tuiman näköisiä vanhempia näkyi siellä täällä.
Ruoka oli kuitenkin todella hyvää!!

Joku fiksu oli ottanut kannettavan dvd-laitteen mukaan ja poika istui kuin tatti sitä katsellen. : D
Sellainen "vehjes" (pohjanmaalla sanotaan laitteesta noin) voisi meillekin kotiutua.

Mutta tässä tunnelmia kuvina..




12 kommenttia:

  1. Siis kuka tuo ulkomaalaistaustainen lapsi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on isompien lasteni pikkusisko isänsä puolelta, käy meillä joskus yökyläilemässä koska asuu 80km päässä. : )

      Poista
  2. ravintolassa odottaminen ei varmaan ollut kivaa mutta kivalta näyttää muuten.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eipä ollut, kun noi pienet eivät edes ymmärrä miksi pitää odottaa niiiin kauan että saa ruokaa!! : /

      Poista
  3. Niin suloiset tytöt :)

    Diandralla on kyllä aivan upea ääni, ja toivon, että hälle löydetään hyvät biisintekijät, kun rahkeita olisi vaikka mihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän sillä on, toivotaan että tulee tunnettu myös maailmalla. : )

      Poista
  4. Ravintola-alan ihmisenä on pakko kommentoida, että 50 minuutin odotus oli varmasti odotettavissa, kun Torikeskuksessa oli erikoistapahtuma. Kun ravintola pelmahtaa yhtäkkiä täyteen, niin tottakai keittiö ruuhkautuu hetkellisesti. Vaikka lasten kanssa ruoan odottelu on tylsää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no eikö juuri siitä syystä heidän pitäisi varautua siihen!? Kun tiedetään, että paikka pamahtaa täyteen niin eikö siihen varauduta tarpeeksi? Heidän keittiönsä on silloin liian pieni/liian vähän henkilökuntaa kun se pamahtaa täyteen, vai kuinka? Ja olen joutunut samassa paikassa odottomaan ennenkin pitkään ilman mitään tapahtumaa ja se onkin saanut minut monesti kääntymään toiseen ravintolaan koska siellä "pitää odottaa". Harmi kun ruoka on niin hyvää..: / Lasten kanssa sitä vain menee sinne missä saa nopeasti..

      Poista
    2. Helsingissä tuo paikka olisi jo äänestetty jaloilla konkurssiin! Kyllä 50min ON liian pitkä aika odottaa ruokaa ellei ole Michelin-tasoinen ravintola, jolloin gourmeeherkun loihtimiseen voi antaakin tuon ajan keittiölle :)

      Poista
  5. siis mitä! olen paljon lukenut blogiasi, mutta miten on mennyt ohi että asutte täälä pohjanmaalla!

    VastaaPoista