perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden viimeinen päivä


niin se olisi sitten vuoden viimeinen päivä!
Se sujuukin neidin kesävaatevarastoa käyden läpi ja huutishommissa.
Kantsii siis seurailla huutista..tänään näpyttelen jo jotain ja lisää tulee viikonlopun aikana.
Koot lähinnä 80/86cm. 
Välikauteen tulee 80cm oma vaatepaketti.
Kesävaatteista tulee kaksi TODELLA ihanaa vaatepakettia. Molemmat koossa 86cm.
Ja kenkiä tulee koossa 23 ainakin.


Eilen saatiin isikin ulos ja tehtiin pikkuinen lenkki yhdessä.
Isommat lapset vein eilen isänsä luo ja matkalla koettiinkin tramaattisia
hetkiä kun autoni alkoi nykimään yhtäkkiä (automaatti).
Meillä oli yhteensuuntaan matkaa noin 60km ja juuri melkein perillä
autoa alkoi hyytyä ennen risteystä.
Ajoin sivuun ja auto sammui.
Käynnistin uudestaan ja annoin käydä siinä hetken.
Poikani 12v itku kurkussa istui vierellä, koska oli ihan täpärällä
ehtiikö kaverin kyydissä jääkiekkoharkkoihin.
Sehän on elämän ja kuoleman asia!
: )

Mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin.
Auto vei meidät perille muitta mutkitta.
Ja poika pääsi niin hartaasti odotettuihin treeneihin.

Lähin ajelemaan sitten takaisin sillä riskillä että jäisin tienposkeen.
Suuntasin läheiselle huoltsikalle ja kivat sedät auttoivat minua katsomaan
mikä ihme autoa vaivasi.
Kaikki oli kuitenkin kunnossa, öljyt, nesteet, remmit jne..

Jatkoin matkaani ja muutaman kerran vain nykäisi kotimatkalla.
Isäntä sitten katsoi autoa ja sanoi, että korjaamolle täytyy viedä.
Viasta ei ole kuin arvailuja.

Minulla alkaa työt Maanantaina ja meillä siis käytössä vain yksi auto.
Korjaamoltakaan ei tänään enää vastattu, liekö uudenvuoden juhlinassa jo!
Mokomat! ; )
Minulla on työmatkaa 50km yhteensuuntaan eli 100km per päivä.
Toisaalta olen siihen tottunut, mutta nyt tarvitsee hakea neitonen hoidosta 
kohtuu aikaan.
Katsotaan kuinka meidän päivät alkaa sujumaan..!?




Tänään meillä on ollut prinsessa päivä!
Kovasti tykkää tuo röyhelömekko päällä olla ja tänään
poikkeuksetta myös juhlakengät pysyivät jalassa.
(neiti on muuten purrut kengistä muutaman paljetin pois)!

Ja tuo pienen rasian kanssa sai parhaimmat leikit.
Kansi kiinni ja kansi auki..
Sitten muka kaadetaan sieltä "rasvaa"
: )

Oikein mukavaa UUTTA VUOTTA kaikille lukijoilleni ja
kanssa blogisteille!!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja näistä muutamasta kuukaudesta täällä
blogimaailmassa!!


Töihin nyt palattuani bloggaaminen voi olla hitaampaa, mutta katsotaan kuinka aika
riittää.


Terkuin Martze ja Minde









torstai 30. joulukuuta 2010

Vihdoinkin!



Vihdoinkin näillä leveysasteilla pakkanen hellitti vähäksi aikaa ja pääsimme ulkoilemaan.
Tein tyttöjen kanssa pihatyöt ja pienen lenkin.
Pojat viihtyvät tunnista toiseen jääkiekkoa pelaillen läheisellä jäällä.
Saivat joululahjaksi uudet mailat/luistimet ja melkein nukkuvatkin ne kainalossa ; ))



Neidin naama parantuu pikku hiljaa näppylöistä.
Isäntä muuten kanssa parantunut, mutta naama edelleen pahasti näppyjen peitossa.
Ulos ei kuulemma kehtaa lähteä. : )
Muille rokko ei ole tarttunut ainakaan vielä.



Välillä istuttiin lumipenkkaan siskon perässä.
Neidillä on myös oma lumikola johon isosisko istui kyytiin.
No eihän se sitten minnekkään liikkunnut ja hauskaa oli.
Neiti ihan hihkui onnesta kun olin niin hauskaa.


Esikoinen leipoi meille ihania suklaa muffinseja.
Hän onkin kovasti kiinnostunut leipomisesta ja ruuanlaitosta.
Toisin kuin minä nuorena ja en ole vieläkään mikään keittiöihminen,
vaikka kaikki perus jutut luonnistuu.

Minä jännitän täällä kovasti töihin menoa joka alkaa maanantaina!!
Pikkuisen ensimmäinen hoitopäivä myös!!
iiik!!




tiistai 28. joulukuuta 2010

Pukin tuomaa

Laitampa nyt minäkin kuvia meille pukin tuomista ihanista lahjoista!
Säilyy itsellekkin muistona. Eihän sitä sitten muutaman vuoden päästä enää muista
mitä sitä lahjaksi sai.
Tai ei ainakaan kaikkea.
Kuvasta voi puuttua joitain lahjoja, mutta yritin haalia kaiken minkä muistin.


Neiti sai nämä meiltä, kummeilta, isovanhemmilta, veljeltäni ja sen nukkekodin annoinkin 
jo aijemmin, vaikka oli joululahjaksi tarkoitus antaa.
Nukkekotiin saapuikin oma pukki ja toi sinne uusia huonekaluja ja ihana
pupuperhe muutti myös sinne asumaan.

Täytyy vain odotella neidin kasvavan, että saadaan ostaa sitä pikku tilpehööriä
joista sitten osa päätyy imurin suihin tai minne lie lelulaatikoiden pohjalle.

Sillä on vain niin kiva leikkiä äidinkin mielestä!
Muissa blogeissa olen huomannut ihan samaa ; ))

Olohuoneen kalusto odottaa vielä muuttomiehiä kantamaan ne sisään!
: )


Sitten ne minun lahjat.
Minä olinkin ollut niin kiltti kun sain niin kivoja lahjoja!
Ensinnäkin sain kameraani sen zoomin jota toivoinkin.
Se ei nyt näy kuvassa koska kuvaan sillä juuri.

Mies oli ostanut minulle myös lahjakortin täällä juuri avattuun 
sisustusliikkeeseen!!
Oi..olen vain autosta kuolannut kaupan antia ja tarkoitus olisi 
lähipäivinä siellä käydä YKSIN! 
Ettei tarvitse pelätä tavaroiden putoilevan ja hyllyjen kaatuilevan lasten kanssa liikuessa

Mieheltä tuli myös toivomani Suvi Teräsniskan levy.
Joululevyn ostinkin itse jo aijemmin ja se "mummo"
laulu on niin hyvä!!

Vanhempani ostivat kaikki joululahjansa Thaimaasta tai lentokentiltä.
Kotiutuivat sieltä vasta muutamaa päivää ennen aattoa.
Sain ihanan Guess:in kellon ja mustan Louis Fontainen laukun.
Meikkipussin jossa oli helmet ja kynsilakkaa.

Ihania lahjoja!!

Esikoiseni oli ostanut minulle muumimukin ja kauniin korun.

Mieheni äidiltä sain 100e ja sen käytin omaan nassuuni.
Eli minun suosimaan Clinique sarjan puuteriin, voiteeseen ja punaisuutta 
poistavan voiteeseen.
Kaikki tarpeseen ja kyllä sen eron huomaa kun viimeksi olen käyttänyt
Lumenen peruskamaa.

Muuten kuvasta puuttuu isäni ostama kirja
"Minne tytöt kadonneet"

Kyllä nyt kelpaa taas olla kiltti seuraavankin vuoden!
: D





sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Aatto

Aattona lähdimme ensin miehen äidin luokse ja 
sieltä minun vanhempien luokse,
jonne pukkikin tuli lahjoineen.

Miehelleni tuli sama rokko kuin neidillä ja olotila ei ollut mikä parhain.
Neitikään ei ollut vielä kunnossa.
Selvittiin kuitenkin ja helppohan sitä oli olla äidin valmiissa pöydässä.
Lahjat oli kivoja ja kaikki oli tyytyväisiä.
Kiitos Pukki!! 

Neiti ei juurikaan pelännyt pukkia ja ei oikein ymmärtänyt lahjojen päälle,
ihmetteli vain  "mitä näille pitäisi tehdä?"
Isoveljet vähän auttoi aukaisemaan paketit ja
kivoin lelu taisi olla itsestään eteenpäin menevä traktori elämineen.



Mummolassa olevat lelut on aina niin kivoja pitkästä aikaa!


Benettonin mekko oli kyllä ihana!


Minea on kova halailemaan.
Varsinkin isosisko ja nuorimmainen veli on usein halailun
kohteena.
Vanhemmalla veljellä meinaa olla liian rajut otteet ja neiti
vähän karsastaa sitä.
: )

Isoveli niin tunteella pikkusiskoa halaa! <3<3


Joulupukkia mentiin tervehtimään ihan lähelle, mutta syliin ei
uskaltautunut menemään.
Välillä juostiin isin syliin turvaan.


Lapset niin innoissaan pukkia odottelivat ja kun oli 10min myöhässä
käskivät jo soittaa sille!?!
Niin nykyajan pukillakin on kännykkä!
; D

Huomenna sitten esikoisen kanssa sännätään alennusmyynteihin!
Jee!!!
; )

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulu tervehdys!


Lumiset oksat vihreän puun,
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katselen tähtien hopeista nauhaa,
toivotan jouluusi lämpöä, rauhaa.



 Oikein makoisaa Joulua teille kaikille
ihanille lukijoilleni ja kanssa blogisteille!

Bloggausta takana vasta 4kk ja olen
kotiutunut tänne hyvin!

Kiitos teidän!!



Rentoudutaan ja vietetään aikaa rakkaitemme
kanssa!



Meidän piti hakea oikea kuusi, mutta ne olivat
loppuneet sieltä mistä piti hakea.
Muovikuusi saa nyt kelvata.

Neidillä ei ole enää lämpöä, mutta on kauttaltaan
näppyjen peitossa/turvotusta jaloissa.
Naama on ihan ruvella ja on surku toisen
puolesta.

Mutta me otamme vastaa joulun iloisin mielin
ja 
odotamme pukkia saapuvaksi
kera pienten pakettien.



tiistai 21. joulukuuta 2010

Voihan ROKKO!



 Näin joulun kunniaksi neidillä alkoi eilen jonkin sortin rokko!!
Mies huomasi alkuillasta neidin jaloissa ihottumaa.
Muutamassa tunnissa niitä oli masussa ja selässä.
Ja lopuksi nousi hieman kuumetta.
 

Nova Starin pipo tuli tänään ja neiti reippaasti sitä heti kokeili

Soitin neuvolaan ja veikkasivat olevan enterorokkoa.
Suun ympärille tuli tänään näppyjä, mutta suun sisällä en havainnut mitään.



Olisiko kenelläkään veikkausta mitä tämä voisi olla??

Päivä on mennyt teletappeja ja muita lastenohjelmia katsellessa.
Paljon sylissä istuttu ja otettu jo muutamat torkutkin.
Toivotaan että aattona olisi hiukan paremassa kunnossa.
Harmi että taudin piti nyt kaiken hässäkän keskelle tulla. : (



Ruoka on maistunut tänään kuitenkin aika hyvin.
Neiti ei ole yhtään leikkinyt omiaa vaan istuskellut sohvalla, pöydällä tai sylissä.
Pientä itkuisuuttakin tietysti on ollut, eihän tuo olotila varmaan mikään ihana ole.
Jalkoja on raapinut jonkin verran, mutta vaatteet päällä ei pääse niitä kunnolla kynsimään.
Näppyjä onkin eniten juuri jalkojen takapuolella ja jopa jalkapohjissa.




maanantai 20. joulukuuta 2010

Pikkuinen tonttu


Viikonloppu meni taas hujauksessa!
Perjantaina oli poikien joulujuhla, lauantaina jouluostoksilla ja
Sunnuntaina käytiin Markkinoilla.
Illalla vielä kävi Minean kummit ja vaihdettiin paketteja puolin sun toisin. : )
Eilen myös sain paketoitua ainakin puolet lahjoista, kun yksikään ei ollut valmiiksi paketissa!
Joitain joulukoristetitakin on jo saatu laitettua.



Meillä on myös nähty tällainen pikkuinen tonttu joka laulelee
tip,tap,tip,tap
ja kurkkii meitä aikuisia salaa kuten tontut tekevät!
(tontun pikkuruiset kädenjäljet lasiovissa todistaa, että sellainen on meillä käynyt tai 
oikeastaan asustellut)


Äidin höpönassu! <3


Ja pikkuista tonttua ei yhtään haittaa vaikka tonttulakki olisi silmillä.



Olen kauan haaveillut Gantin tähtityynynpäällisestä ja nyt meille sellainen 
kotiutui Huutiksesta.
Joululahja minulta minulle! : D


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tohinaa..

Nyt on niin kaikenlaista menoa ja tohinaa, ettei täälläkään ehdi pyöriä.
Varmaan kaikilla vähän sama juttu. 

Tänään päästiin miehen kanssa yhdessä ostoksille ja oikein nautittiin toistemme
seurasta ilman lapsia.
Kyllä se vaan välillä tekee hyvää olla keskenään.
Syödä ja jutella ihan rauhassa.
Ilman kiirettä minnekkään.
Lisää näitä!
<3


Meillä soi joululaulut radiosta joka päivä ja neidin
suosikki onkin Tip Tap, sormet pystyssä heilutetaan käsiä ja
välillä pyöritään ympyrää.
Toisinaan hypitään ilmaan ja sanotaan;
"yppää, yppää"
: )


Meillä on ollut viime aikoina näin kaunista!
Niin satumaisen kaunista!!
Tämä talitiainen istuskeli meidän takapihalla tässä yksi päivä.
Istui niin hauskasti aivan tuon oksan kärjellä, joten pakkohan se oli ÄKKIÄ ikuistaa!



Puut näyttivät siltä, että ne rikkoutuisivat jos niitä koskisi..
Näkymä on meidän takapihalta.


Meillä on alkanut myös kovasti kiinnostaa isin/äitin tietokone.
Ja jos silmä välttää ja koneen jättää valvomatta.
Löytää sieltä pikkuisen nettisurffailijan joka sanoo:
"pikku, pikku"
Tarkoittaen haluaa katsoa Pikku Kakkosta koneelta :D
Ja voi mikä älämölö jos siihen ei suostuta!!
Niin kivaa siellä koneella on olla.
Isi opettanut katsomaan pikku kakkosta koneelta!


Yllätetty luvaton nettisurffailia!
"en minä mitään, kunhan vain vähän katsoin..."

Rakas! <3




torstai 16. joulukuuta 2010

Alesta kotiutunutta

 Se ois sitten ALE-ALE-ALE vähän niinkuin joka paikassa.
Sähköpostiin pukkaa alvariinsa viestejä alkavasta alesta.
Muutamaan kauppaan olen jäänyt "kiikkiin" ja
yritänkin pitää mopon käsissä (jotenkuten)!

Olen päättänytkin etten edes avaa jokaista ale -viestiä.
Säästyy monta euroa! ; )
Helpompaa kun ei edes tiedä mitä ihanuuksia siellä on!
Eikös vain? : D

Tässä nyt kuitenkin muutama kotiutunut juttu.
Pari juttua vielä postissa tulossa, joten postipate saapi kantaa 
selkä vääränä TAAS paketteja meidän suuntaan.

Kohta tarjoan ja kaffeet yhdelle posteljoonille joka jo
niin monta kertaa ovellamme käynyt.
: )



Tämän Confetti Pour Absorbanin takin otin vähän kokeilu mielessä ja 
se olikin positiivinen yllätys!
Takki oli oikein kiva ja ihanan värinen.
Koko oli 3y ja varmaan alkutalvesta sopiva.
Takki on täältä


Tämä Cyrillusen takki taas oli pienoinen pettymys.
Odotin takin olevan pidempi, suurempi ja muhkeampi.
Todellisuudessa takin väri aivan eri kuin kuvassa ja koko 4y/104
vastanee meidän mittapuussa kokoa 92/98cm. 
Takin väri on kuitenkin ihan kiva.
Voipi olla, että lopputalvesta tätä jo käytetään.
Takki ei ole mikään kovin paksu.


Tämän kuvan perusteella takin ostin täältä




Tämä ihanainen mekko tuli samaisesta putiikista ja
on myös kokoa 4y/104.
Ja vastaa aika lailla kokoaan.
Kummallista miten saman putiikin vaatteiden koot voi heitellä
noin paljon!
Mekko on todella kaunis ja ihastuin heti tuohon rusettiin.
Eli tyytyväisiä ollaan.


Sitten "vähän" kenkä hankintoja.
En nyt kuolemaksikaan muista mistä nettikaupasta nämä bongasin.
Kotiutuivat jo kuukausi sitten ja ensi syksynä toivon mukaan sopivat.
Finger in the nose merkkiset mustat nilkkurit neidille ns. parempaan käyttöön.
Tykkään!


Kipin Kapin alesta lisää See Kai Runia : )
Ensi kesää silmällä pitäen.
Oi miten tykkää tämän valmistajan kengistä!!


Ja saman merkin sandaalit.
Saas nähdä onko liian suuret ensi kesänä, mutta
oli jo niin edulliset että sama tuo.
Aina niille käyttäjä löytyy.



Kaksi Burberryn mekkoa tulossa.
Tämä ja samantapainen punaisena.
Koot otin 4y joten toivotaan ettei nyt ihan heti pieniä.





Onko kenellekkään kokemusta kyseisestä merkistä?
Eli kyseessä on HUTTELIHUT merkkinen ymmärtääkseni Tanskalainen merkki.
Tämä ihanuus tuli vastaan huutiksessa ja se on nyt tulossa meille.
Käväisin valmistajan sivuilla ja siellä oli kaikenlaista ihanaa eli
Hattujen hinta on vain aika suolainen eli 41e/kpl. Ja niitä
myydään ainakin täällä.
Sitä en katsonut toimittavatko Suomeen.
Sieltä myös luin että hattujen värit täsmäävät erinomaisesti
Mina a turen, Molon ja Ver de terren vaatteisiin.
Mielenkiintoista..

Gymboreen ale tilausta odotellaan kotiutuvaksi ja 
Pomp de luxilta tuli ihanuuksia lisää jo pari viikkoa sitten.
Niistä ei tällä kertaa tämän enempää.