keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Ale, Ale,Ale

Ajattelin nyt vilauttaa mitä kaikkea se postipate on meille viimeaikoina kiikuttanut.
Toisissa kaupoissa on ollut todella hyviä tarjouksia ja niitä ei vain ole voinut jättää väliin.
Toisesta päästä sitten lähtee pieneksi jääneitä kierrätykseen.
Vaikka neiti on vasta 1v7kk on meillä käytössä 92/98cm vaatteet. Melkein saa sanoa, että kesä 
mennään 98cm ja jopa 104cm vaatteissa. Riippuen valmistajasta. 
Tykkään että vaatteet ei kinnaa mistään ja meillähän on
ollut usein myös ongelmana esim. mekkojen tai t-paitojen hiojen liiallinen kireys.
Ei ole kiva jos kuminauhan jäljet on käsivarsissa päivän päätteeksi.

Mutta asiaan..


Meille kotiutui Nova Star:ia joka uusi tuttavuus minulle.
Hattu löytyy myös pinkkinä.
Oikein raikasta näin kevääseen!


Minulle on tullut viehtymys mustiin vaatteisiin ja ne mielestäni sopivat neidille
oikein hyvin.
Mieskin sanoi "kylläpäs tuo musta sopii neidille"
Kun oikein mieskin sanoo niin täytyy se niin olla ; D


Minuun on myös viimeaikoina kolahtanut tuo mustikansininen väri.
Perusvaatetta jo ensi syksyyn ja hoitoon.


Perussettiä nämäkin..
Erillaisia löytöjä marketeista, kappahlista..


Sitten vähän Lindexin ale satoa..kävin siellä tänään ja mukaan 
tarttui jotain -70% alella.
Itselle alusvaatteita jotka myös -70%
Kantsii käydä jos tarvetta on.


Tinttaiitasta lähtii matkaan tämä ihana Villervallan farkkumekko tähtineen.
Valkoinen lindexin t-paita sopii alle kuin nenä päähän.


Cupcake ihana rantakassi tai kesäkassi!
Saman merkin mekko ja sukkikset.
Muistaakseni Bella bambinasta.


Gantin huppari ja body.
Bodya ollaan jo pidetty, mutta huppari on kevääseen.
Meidän lempparit!


Sitten meille kotiutui tämä jo monessa blogissa esitelty kevään H&M ihanuus takki!
Sitä se kyllä on isolla I:llä!!
Otin koon 98cm ja hiat on vain mahdottoman pitkät.
Todella kaunis malli!


H&M tilattuja ale huppareita kevääseen ja kesäänkin.



Pom de luxilta meille tuli tämä ihana toppahaalari ensi talveen.
Pukun on kosteussuojattu ja vaikuttaa todella laadukkaalta.
Otin meille koon 98cm ja nyt tuntuu, että tämä ei koko ensi talvea mene.
Ei mitään suurta mitoitusta minun mielestäni.


Haalarin hupun sisäpuoli on herkullisen vanhan roosan väreinen maustettuna pilkuilla.
Saman värien on myös päähine joka vielä aivan valtava meidän neidin 49cm päähän.
Koko oli 50-52 ja luulen että aika suurta kokoa.
Voi olla että hukutaan siihen vielä ensi talvenakin.


Neiti ei ollut kovin yhteistyöhaluinen kuvatessani ja pyörikin pitkin lattioita
pienoinen kitinä päällä.


Tässä vertailussa Mini a turen 92cm haalari ja pomp de luxin 98cm haalari.
Luulen että haalari vastaa aika hyvin kokoaan 98cm.

Tässä nyt jotain ale saalista, kaikkea tässä ei tietenkään ole..; )
Tulossa meille on vielä Molon bubblegum takki ensi talveen.
Toppaa en nyt hirvesti ole aleista ostanut, koska haluan myös nähdä mitä
uutta ensi talveen on tulossa.

Seuraavaksi sitten esittelen ne gymbon vaatteet...

Mukavaa keskiviikko iltaa teille! 
Nyt hakemaan neiti kotiin ja illalla vielä Zumbaan! ; )

18 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Pakko kysyä löysitkö Gantin hupparia tarjouksesta ja mistä? Meillä on 80 ja 86 useampi kappale, mutta sitten 92 ja 98 koissa on vajaus. Olen näitä alesta ostellut aina jos vain mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Kivoja ostoksia, tuo Hennesin takki on vielä suloisempi mitä ajattelin,muuten kapp hallin mekko tuli tänään kiitos siitä, oli juuri sopiva meidän neidille,vaikka tosiaan neiti täyttää pian kolme mutta on niin pieni kokoinen ikäisekseen.

    VastaaPoista
  3. Meillä taitaa olla suht samanmittaiset kuopukset, mutta tuo meidän neiti on taas ruumiinrakenteeltaan niin tirppana, että 92cm vaatteet on oikein passelit. Yhtään isompi vaate pyörii jo päällä, kun tässäkin koossa saa valita aina sitä kapeinta.

    Mä otin tuon H&M:n takin koossa 92cm, ja hihat on parhaimmillaan juuri kevääksi, kun nyt oli jo niin sopivanoloinen. Takin malli taitaa olla aika kapoinen?

    Kivoja aleostoksia teillä, ja ihanan ahkerasti jaksat kierrättää myös poispäin. Mä oon nykyään ihan liian laiska Huutis-puuhiin :/.

    VastaaPoista
  4. Meiltä on luultavasti lähdössä tuo MAT haalari samassa värissä ja myös mustikan sinisenä uusiin koteihin, mutta täytyy ensin hiukan sovitella.

    Mutta siis ihanuuksia teille tullut ja minä myös tykkään mustasta lapsilla.

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia on teille kotiutunut. Meille kotiutui juuri kanssa ensimmäiset Nova Starit ja tykkään kovasti. Novan farkut kun sain tytön päälle niin ihastuin ja karkasi sitten mopo käsistä ja tuli molemmille lisäksi hupparit,fleecet ja pilottitoppatakit ensi talveksi=) Tuo H&M takki kyllä alkaa kohta vaivaamaan kun näyttää niin suloiselta. Millaista on tuo MAT:n mitoitus? Ajattelin katsella tanskasta jos osuisi kohdalle vielä jokin kappale. Meillä ollaan vasta n.82cm eli mietin tuon 92 ja 98 välillä kiivaasti ensi vuoden toppaa ajatellen.

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita oot ostellut! Mut tuo H&M:n takki ei mielestäni sovi teidän neidille, enkä sano tätä mitenkään pahana.

    VastaaPoista
  7. Oi vitsit miten paljon ostoksia, sieltä on sitten kiva kaapista kaivella, kun tarvitsee isompaa kokoa, ei aina tarvitse kauppaan juosta :)

    VastaaPoista
  8. Wau, ihanan alesaaliin olet saanut :) Meillä tuo sama pomp de luxin haalari myös koossa 98cm odottamassa ensi talvea. Sanoisin myös että vastaa aika hyvin kokoaan. Toi henkan takki on kyllä tosi suloinen näissä livekuvissa :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyviä ostoksia!! Tuo Lindexin polka dot -neuletakki on aivan hurmaava :) Gymboja odotellessa...;)

    VastaaPoista
  10. Ihania ostoksia totta tosiaan! :) Meille on tulossa juuri samainen H&M takki, näyttää paljon ihanemmalta tässä kuin kuvastossa kun näkee takin kunnolla lapsen päällä! :)

    VastaaPoista
  11. Kuulkaas naiset piti käydä vähän zumbaamassa ; )
    On taas se ikuisuusprojekti "äiti kesäkuntoon" menossa. ; )
    Eilen olin kuntosalilla ja juoksua 15min juoksumatolla.

    Saija;
    Ostin tuon hupparin vaasasta yhdestä lastenvaateliikkeestä. Sain alea -10%. Tosin huppari on ostettu jo loka-marraskuussa.
    No teillähän on hyvällä mallilla jos jo noin pitkälle kokoja on! : D

    Hanna;
    Kiva että tykkäsit mekosta! : )
    Ihana se olikin mutta liian kapea ylhäältä meidän nupulle. H&M takki on musta niin ihana!

    Marika:
    Minä olen kierrättämisen mestari! Hih..meille tulee ja meiltä lähtee!
    On se hassua kuinka eri kokoisia lapset voi olla.
    H&M takki on minustakin kapeaa mallia ja hiat pitkät.

    Jarna;
    Kiitti, musta on mustakin kiva..se ei varmaan sovi kaikille mutta meille se sopii.

    Mari;
    Kiitti. : ) Matin haalari musta vastaa aika hyvin kokoaan, lahkeet on aika lyhyet ja keskiosa pitkä. Kommentoikaa muutkin jos olette muuta mieltä. Minkäslaista mitoitusta nuo Nova starin housut on? Leveää vai kapeaa? Meniskö meidän reitevälle neidille?? : )

    Unelma säleikkö;
    Kiitti : )

    Anonyymi;
    Jaa miksi ei? Minusta se sopii..

    Anni;
    Kiitti, mä ostan aina seuraavaa kokoa jemmaan ettei sitten tartte viimetipassa juosta tosiaan sinne kauppaan. Ei sovi mulle. Meillä on iso vaatehuone ; )

    Iita;
    Haalari on mustakin ihana! Kuvissa ei näyttänyt niin kivalta..pienen riskin otin kun tilasin, mutta olen todella positiivisesti yllättynyt!
    Sen merkin kaikki vaatteet on ihania!

    Maman;
    Eikös olekkin, sopii mekkoon hyvin ja väri on kaunis! Gymbot tulee..lähiaikoina! : )

    VastaaPoista
  12. Toi Hennesin takkihan on tosi kiva, odotan innolla milloin se meidän saapuu. :)

    Ja ihana haalari. :)

    VastaaPoista
  13. Heippa, ihana tuo Pompin haalari ja myssy. Kivoja löytöjä muutenkin tehnyt! -Tiina

    VastaaPoista
  14. Vertailin noita Novan farkkuja livenä ja niissä oli hieman eroja mallista riippuen. Ovat kuitenkin sellaisia hieman "lökömallisia" eli sopii varmaan reitevällekkin. Meidän kestovaippapyllylle (muuten hoikka) oli tosi hyvät kun oli tilaa, mutta esikoiselle en uskaltanut ottaa kun on hoikka ja tosi pienipeppuinen =)

    VastaaPoista
  15. Kivoja löytöjä, haalarin kohdalla pääsi huokaus, tykkään noista Ganteista myös kovasti! Mutta kaikki voisin meillekin ottaa :)
    t. toinen äiti kesäkuntoon - projektilainen ;)

    VastaaPoista
  16. Vau ja niin hurjasti mä en tästä alesta oikein tainnut innostua... kun ei toi neiti tunnu kasvavan ja jemmaa jo ihan liikaa..

    VastaaPoista
  17. muistatko lastenvaateliikkeen nimeä jossa GANTin vaatteet ovat? voisin käydä shoppaamassa

    VastaaPoista