sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tuleva matka ja aleviikot!


 Päätin lähteä yllättäen veljeni seuraksi Espanjaan kesäkuun alussa.
Mukaan otamme veljeni vanhimman tyttären ja minun nuorimman pojan.
Muut jäävät tällä kertaa kotiin.
Loma tulee tarpeeseen sillä lomaa ei ole juurikaan ehditty viettämään kuin pienissä 
pätkissä!
Voi kuinka odotankaan tuota reissua!

Matkaamme Fuengirolaan jossa vanhemillani on oma asunto.
Sama paikka jossa olimme viime keväänä pääsiäisen aikaan, silloin olimme hotellissa.
Siitä voit lukea täältä klik.
Olen käynyt samaisessa paikassa elämäni aikana varmaan 8 kertaa eli kovin on tuttu paikka.
Rayanairin halvoilla lennoilla pääsee kätevästi Tampereelta lentämään ja
siten matka ei ole kovin pitkä.

Niin ja kun muistaa ettei laukku paina sitten yli sen sallitun, sillä se tulee kalliiksi..
Nimimerkillä kokemusta on.
: )


 Jos sitä saisi hankittua kevyen rusketuksen ennen Suomen todellista kesää..

Onko teistä kukaan käynyt Fuengirolassa tai sen lähistöllä?


****************


Pikku Minea on tuon minun matkan ajan auki, mutta asiakaspalvelua ja postituksia ei ole, joten 
Pikku Mineassa alkaa nyt aleviikot ennen tätä minun reissua ja myös Minean 3-vuotis synttäreiden 
kunniaksi jota vietetään ensi sunnuntaina!

Tarjoukset ovat vaihtuvia ja osa on kaikille, osa vain uutiskirjeen lukijoille tai facebook tykkääjille.
Eli nyt kannattaa pitää silmät auki. ; )

 Onko teillä toiveita tarjousten suhteen? 
Kommenttia vain kehiin sillä nyt voit vaikuttaa!!

Mukavaa tulevaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Joo tuttu on paikka! Asuin siellä 2kk kun olin työharjoittelussa juuri ennen kun valmistuin! Ü ihanaa lomaa! Ü

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa matkaa!!
    Kerran olen käynyt tuolla ja haluan uudestaan! Siellä on niin sopivasti kaikkea ja pääsee helposti toisiinkin kaupunkeihin.
    Kade ; )

    VastaaPoista
  3. Tiina; niinkö, mitä sinä teit siellä? Minulla on myös ystäviä jotka ovat asuneet siellä ja osa asuu edelleen. : )

    Amalia; Kiitos! : ) Juu siinä on kivoja kaupunkeja vieri vieressä, nyt meillä on käytössä autokin. Veli kun uskaltaa siellä hurjastella, liikenne kun on aikamoista menoa. Ensimmäistä kertaa lähden näin kesän kynnyksellä etelään, ainakin nyt siellä pitäisi olla lämmin. Keväällä sää vaihtelee.

    VastaaPoista
  4. Paikasta tulee mieleen viimeinen matka huolettomana nuorenaparina vailla vanhemmuuden huolia ;) Ihana paikka oli ja junalla oli helppo kulkea paikasta toiseen. Ihanaa lomaa !

    VastaaPoista