Eilen päästiin ulkoilemaan ihanan talvisissa maisemissa.
Tehtiin pieni kävelylenkki ja käytiin jopa leikkipuistossa jossa sattui olemaan
keinutkin vielä paikoillaan ja siitä riitti riemua Minealle pitkäksi aikaa.
Keinusta ei maltettaisi lähteä edes pois.
Matkaan lähdettiin matkarattailla kun neidille ei pulkka kelvannut.
Kovin tyytyväinen neiti istui onnensa kukkuloilla pitkästä aikaa vaunuissa.
Todettiin miehen kanssa etteipä kovin kauaa niihin enää mahdu.
Eipä ollut jäässä läheinen pääoja vaikka tammikuuta jo elellään.
Minean isi intaantui myös keinumaan ja jopa laskemaan neidin kanssa likumäestä.
Ja Minealla oli kovin hauskaa..
Minea taas totesi isin olevan kovin taitava kun osaa itse ottaa vauhtia : )
Välillä havahduttiin kuuntelemaan taivaalla lentänyttä lentokonetta.
Pilvien takaa emme sitä valitettavasti nähneet vaikka kuinka tiirailimme taivasta.
Sitten lähdimme kotiinpäin.
Mineakin jaksoi kävellä melkein koko matkan kotiin saakka.
Tänään meillä olikin jo pakkasta jopa 14 astetta!
Hui!
(näihin "lämpöisiin" keleihin on alkanut jo tottua)
Ihania kuvia,varsinkin tuo missä olette Minean kanssa,välittyy aivan ihana tunnelma:) Ja aivan ihana on tuo settikin,jos luovutte tuosta tämän talven jälkeen,täällä olisi innokas ostaja! Voin laittaa asiasta meiliä,jos settiä ei ole "varattu". Ja vielä nuista cuppiksista,onkohan niissä tänä vuonna parempi vesipilari,viime vuoden housuista tuli pienikin kosteus läpi:(
VastaaPoistaIhanan iloisia kuvia! Meillä tuo sama haalari ostettuna jemmaan ensi vuodeksi, on se vaan kaunis :) Kiitos myös postista, tuli supernopeasti ja on tosi kaunis!
VastaaPoistaIhana Minea, miten innoissaan neiti onkaan :)!
VastaaPoistaMeillä sama setti, tuo pipo on muuten ihana, mistä se on?
Ihania riemukuvia!
VastaaPoistaAno; kiitos, setti on pomp de luxin ja lähtee myyntiin heti kun kevät koittaa. Voit laittaa viestiä minulle info(at)pikkuminea.fi
VastaaPoistaEvelina; Hattu taas on huttelihut merkkinen, niitä ei taidä kukaan myydä suomessa, mutta tanskalaisista nettikaupoista näitä kyllä saa. Moni onkin kysynyt minulta näiden mitoituksesta eli Minean päässä koko 2-4y ja neidin pää nyt noin 52cm joten juuri passeli.
Cupcake eli nykyään racoon on parantanut välikausivaatteiden laatua eli ne ovat kosteussuojattuja ja tuulenpitäviä. Pilariarvoa en nyt muista.
Maman; haalari on kyllä ihana, meillä kuvassa koko 104cm ja juuri sopiva. Kiva että tykkäsit postista. : )
Terhi; kiitti : )
Ihanaa iloa ja riemua. Me myös sään ja aikataulujen salliessa mennään tuohon lähisen päiväkodin pihalle samoja kieputuksia tekemään. Nyt ollaan jo pa parina päivänä päästy pulkkailemaankin, kun saatiin lumi ja pikku pakkanen. Esikoinen odottaa kaukalon jäätymistä, kuin hullu puuroa..You Know ??
VastaaPoista