Olen saanut jo ajat sitten tunnustuksen Kahden tähden lentoa blogista,
kaunis kiitos vain siitä. : )
En tiedä mihin tämä aika oikein menee kun ei "muka" kerkeä kaikkea tekemään mitä haluaisi,
mutta kyllä täytyy sanoa, että tässä on yhdelle ihmiselle tekemistä riittänyt kun kaiken tekee yksin.
Sellaista on yrittäjyys, tavallaan työ ja perhe on yhtä sillisalaattia.
Työ ei lopu tekemällä..ei sitten millään ; ))
Mutta sitten tähän tunnustukseen...
Tunnustuksen mukana tulee kolme tehtävää:
1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.
1. Jo pienenä tyttönä rakastin lapsia ja kävin hoitamassa vähän "jokaisen"
lapsia vaikka itsekään mikään kovin suuri ollut.
Vieläkin kun satun kotipitäjän kaupassa käymään niin joku vanha tuttu taivastelee
minulle kuinka olin hoitanut niin innoissani heidän villeä tai maijaa. : ))
Tuttu lause siis alkaa "voi kun mä muistan kun sä..."
2. Olen lapsena karannut äitiltä ja isältä särkänniemessä. : )
Isälläni ei ole mikään paras pinna olla tuollaisissa paikoissa kauaa ja
niipä olin päättänyt "jatkaa aikaa" karkaamalla.
Olihan minulla ranneke ja omaa rahaa.
Olin lapsena kovin rohkea.
: )
3. Minulla oli 8-vuotta vanhempi sisko joka katsoo meitä
pilven hattaralta.
Olin noin 19-vuotias kun menetimme hänet.: (
Minulla on myös 5-vuotta vanhempi veli.
Olen siis pikkuvauva ; )
4. Rakastan asuntoautolla reissaamista. Lapsena meillä oli
asuntovaunu jolla reissasimme joka kesä ympäri Suomen ja pohjoismaiden.
Ne oli ihania reissuja.
Mineakin on tehnyt jo kaksi reissua, viime kesänä meiltä jäi väliin, mutta tänä kesänä
taatusti lähdetään reissuun.
5. Tuohon edelliseen viitaten; jäin kerran leiritäalueella jumiin keinuun.
Keinut olivat jatkuvasti varattuja ja niin kovasti huvitti keinua joten päätin menne sellaiseen vauvakeinuun,
noh enhän sitten päässytkään omin avuin sieltä pois kun olin sen verran suuri jo.
En kehdannut pyytää apua vaan odotin että omasta porukasta joku
tulisi minua etsimään.
Aika kauan sain keinua kun minut siitä "pelastettiin"
: ))
6. Nuorena olin myös hevostyttö. Hoidin hevosia ja kävin ratsatusleireillä useasti.
Kunnes ylä-asteella minulle puhkesi allergia.
En ole ratsastanut vuosikymmeniin ja olenkin monesti ajatellu mennä kokeilemaan
josko sitä vielä osaisi.
7. Menin päiväkotiin 2-vuotiaana ja en sopeutunut sinne millään joten äitini päätti ottaa
minut pois ja eläkkellä oleva (edesmennyt) naapurimme hoiti minua siihen saakka kunnes menin kouluun.
Hänestä tuli minulle kuin toinen äiti.
Pienenä olin jopa pelännyt hänen kuolemaansa ja sanonut hänelle
"ethän sinä koskaan kuole" ja hän lupasi ettei kuolisi koskaan. : )
Rakas Nanna, voi kumpa olisit vielä täällä.
<3
Aika moni on tunnustuksia viime aikoina saanutkin joten laitan tämän nyt
vain muutamaan blogiin, uusia kivoja blogeja.
Muutkin saa napata mukaansa jos ei ole vielä tätä saanut.
Kiitos tunnustuksesta :) Näitä on aina kiva lukea!
VastaaPoista