sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Claire&Hust ihanuuksia!


Pikku Mineaan oli taas saapunut paketteja kun olin Helsingissä.
Clairen paketista paljastui jo kauan odotettu ihana ruskea velourmekko sydämellä.

Minealle pääsi heti testaukseen yksi.
Minean päällä koko 110cm ja neiti nyt pitkä 104cm.

Näissä Clairen vaatteissa on jotain tuttua, eikös?
Moni onkin luullut näitä Racoonin tai entisen Cupcake:in vaatteiksi.
 Ollessani ostoilla Helsingissä ja Clairen vaatteita hypistellessäni mieleeni tuli taas 
näiden samankaltaisuus entisen Cupcake:in kanssa ja mainitsin asiasta maahantuojalle.
 Löytyy sydämiä, tähtiä, suloisuutta ja murrettuja värejä.

Joskus se mutu tuntuma onkin ihan oikea sillä maahantuoja kertoi minulle ettei tämä ollutkaan
ihan sattumaa eli Racoonin entinen (Cupcake aikaan) oli siirtynyt Clairen suunnittelijaksi
jo jokin aika sitten.

 Eli entinen Cupcake elää nyt Clairen vaatteissa.
Minusta kivaa sillä pidin Cupcake aikaisista vaatteista enemmän kuin nykyisistä.
Ulkovaatteet ovat pysyneet taas aika samankaltaisina ja tämän vuoden toppavaatteet ovat ihania!
Laatukin pitäisi olla nyt kodillaan - ovat sen eteen tehneet töitä!



Paketista löytyi myös neulemekko jossa pienenä tehosteena leopardikuviointi.
Tilasin tähän myös sukkiksia joista saimme perjantaina vain muutamat - selvitellään vielä onko
lisäystä tulossa.
Mekko on luonnossa tummempi kuin kuvassa - todella kaunis!



Ihan pikkuisille tytöille tuli tätä söpöä röyhelöpylly samettihousua.



Saman merkin poikien mallisto on nimeltään Hust.
Pienet pojat saivat kivaa autohaalaria ja bodeja.



Nämä kaikki päivittyvät kauppaan tämän illan aikana.


4 kommenttia:

  1. Clairella on ollut parina viime vuotena aivan ihania vaatteita pikkutytöille. Ostin juuri hiljattain (viime talvisen) neulehaalarin merkiltä, niin suloinen ja laadukkaan oloinen.

    Uskaltaiskohan meidän samanmittaiselle neidille ottaa kanssa mekosta koon 110? Meillä vasta housuissa on käytössä ko. koko, paidat menee vielä hyvin koossa 104.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on mustakin niin ihania! Livenä vieläkin ihanempia.

      Luulen että teille menisi ihan hyvin vielä 104cm koko. Minealle tuo 110cm:kin koko on vielä reilu ja teidän neiti kun on niin siro. Tulee pian yöpaita-look siitä ; ))

      Poista
  2. Mistäs koosta nämä Clairen tunikat lähtee? :)

    VastaaPoista