maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kenkiä keväseen ja kesään


Minealle on alkanut kerääntymään uusia kenkiä kevääseen ja kesään.
Ajattelin ensin, että neidin jalka kasvaa kohisten, mutta kasvu on nyt pysähtynyt ja
monet alesta ostamani kengät on suuria.
Noh ne odottaa kaapissa syksyä, sillä kesä kasvattaa lapsia, sen olen huomannut
neljän lapsen äitinä.

Minealla nyt kevääseen siis koko 27.
Spartoo.fi kenkäkaupasta tilasin Primigin valkoiset sandaalit, Feiyuen vaal.pun ruudulliset 
kangaskengät ja pilkku kumpparit.
(kumppareita meillä pitää olla useammat, yhdet päiväkotiin, yhdet kotiin ja yhdet mummolaan)

KangaROOS lenkkarit on Prismasta ja Adidaksen "klassikko" lenkkarit
Tampereen Stockkalta. Näitä samoja poikani ovat pitäneet useampana vuotena,
mustana tai valkoisena.
Koon otin sovittamatta 28, joten vielä vähän isot.


Vielä hankintalistalla on Sofien S. jotkut kivat kävelykengät..
Pikku Jaloissa oli mutta ei vielä meidän kokoa.

Sitten loppuun vielä Pikku Minea asiaa..

Päivittelen tänään taas uusia juttuja kauppaan, joitakin olen itse kuvannut, koska kuvia ei olle muuten saatu.
Phister & Philinalta tuli laatikollinen uutta tänään..
Huomenna pitäisi taas tulla Girandolaa ja Ebbeä.
Pikku Minea on myös nyt vihdoin tehnyt asiakaspalautuksista sopimuksen postin kanssa, mutta se astuu
voimaan 16.3. joten sitä ennen palautukset täytyy maksaa ensin itse.

Hommaa siis piisaa..

Ja kevätmielellä tempaisin Racoonin tuotteista alekoodin kauppaan joka voimassa
12-13.3 eli -20% koodilla racoon.
Muiden merkkien tuotteet tilattava erikseen ja alennusta ei voi käyttää muiden
alennusten kanssa.

Tervetuloa!


9 kommenttia:

  1. Kivoja popoja!Mä löysin meille ebaystä uudet geoxin valkoiset sandaalit, eivät ole vielä tulleet ja jännään onkohan koko sopiva. Valkoisille kun on tarvetta aina!

    VastaaPoista
  2. Ihania kenkiä! koko juttujen kanssa on välillä niin hankalaa ja kun erimerkeillä on eri mitoitus.

    VastaaPoista
  3. Moikka

    Meillä oli viime vuonna nuo Kangaroosin lenkkarit ja olivat hyvät! Muistelin, että niiden koot loppui 26:een. Kiva, jos Prismasta löytyy isompaa, tuo 27 on varmaankin meenkin neidin koko. Muistatko hintaa...30-40€?

    -Milla-

    VastaaPoista
  4. Sini; juu yhdet valkoiset sandaalit täytyy ehdottomasti olla! Ne menee kaikkeen.

    Hanna; sanoppa se, aina kun nettikaupoista ostaa saa jännittää kokoa sekä leveyttä.

    Milla;
    Juu oli isompiakin, ainakin 28 löytyi myös. Hinta oli juurikin tuon 30e päälle, muistaakseni lähemmäs 40e:a.

    VastaaPoista
  5. 17 § (15.12.2000/1072)
    Suoritusten palauttaminen etämyynnissä

    "Jos kuluttaja etämyynnissä peruuttaa sopimuksen, hänen on palautettava vastaanotettu tavara tai muu palautettavissa oleva suoritus kohtuullisen ajan kuluessa elinkeinonharjoittajalle.

    Elinkeinonharjoittajan on viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua tavaran tai suorituksen takaisin saatuaan palautettava, mitä hinnasta on maksettu, sekä korvattava kuluttajalle palauttamisesta aiheutuneet kulut, jos tavara tai suoritus voidaan palauttaa tavanomaisella tavalla postitse. Elinkeinonharjoittaja vastaa kuitenkin aina 18 §:n 3 momentissa tarkoitetun korvaavan hyödykkeen palauttamiskuluista. Jos palautettavaa tavaraa tai suoritusta ei ole, 30 päivän aika lasketaan peruuttamisilmoituksen saamisesta."

    palautusten laskuttaminen asiakkaalla on yksiselitteisesti laitonta.
    vai tarkoititko, että sinä maksat asiakkaiden palautukset itse?

    VastaaPoista
  6. Ano;

    Tietenkin olen maksanut ne takaisin asiakkaalle! : D En varmaan olisi päässyt näin pitkälle jos asia ei niin olisi..

    Postikulut on vain itse pitänyt ensin maksaa ja sitten minä olen palauttanut ne takaisin asiakkaalle.

    Parannamme palveluja koko ajan parempaan suuntaan, pikku hiljaa : )

    VastaaPoista
  7. Ihanat kumpparit !! Olisko sulla ehdottaa tuohon Racoonin sydäntakkiin sopivia asusteita ??

    VastaaPoista
  8. Reissuja ja romtiikkaa; en nyt yhtäkkiä kyllä tiedä niihin sopivia asusteita, mutta H&M ostin liilaan ja pinkkiin sopivia hattuja. Samoin reimalla oli muutama kiva hattu jonka nappasin meille. Melkeimpä teettämällä saa parhaiten mätsäävät asusteet.

    VastaaPoista