perjantai 9. maaliskuuta 2012

Minean välikautta part 2


Hei, me ollaan elossa!
Näin kyllä voisi todeta viimeisen viikon jälkeen jolloin ollaan eletty omien voimien
äärirajoilla.
Sairastuin nimittäin itsekin yli 39-asteen kuumeeseen sunnuntaina, taudin kuvaan kuului voimakas
päänsärky ja kurkkukipu.
Toki koko kroppa oli kuin hakattu, mutta nuhaa ja yskää ei ollut.
Samalla neiti oli vesirokossa, Minean isä yritti hoitaa taloutta, meitä ja ottaa
työpuheluita vastaan samalla kun neiti kitisee lahkeessa kiinni.
Minä sisukkaasti välillä pakkasin tilauksia ja hoidin välttämättömät jutut.

Mutta nyt pahimmasta on päästy ja ollaan tosissaan elossa : D
Minea on ollut jo pari päivää hoidossa, näpyt ovat jo kuivaneet, mutta
niitä on edelleen vielä paljon esim. naamassa.
Tulette huomaamaan sen seuraavista kuvista kun innostuttiin tänään sovittamaan
välikautta. Innostus alkoi kun sovitettiin piggulta tullutta uutta hattua.
Näiden hattujen malli on ollut mitä parhain - ainakin meille ja oli ihan pakko tilata vielä yksi ,
 ennenkuin lopettavat - harmillista sinänsä kun olivat niin ihania.


Takki Mini a turen (104cm) tämän kevään mallistosta, väri niiiiin herkullinen!
(tilasin tätä ja muitakin välikausijuttuja Pikku Mineaan, mutta emme tiedä vielä saammeko)
Kirpparilta löydetyt lennen housut ja se uusi piggu-hattu.
Kengät on kavat merkkiset, myöskin tämän kevään uutta. Ne on nahkaa sisältä ja päältä kangasta/nahkaa.
Lesti on leveähkö joten sopii meidän neidille hyvin.
Minusta nämä tarrakiinnitteiset kengät on lapsilla kaikkein parhaimmat, helppoa laittaa ja ottaa pois.
Lapsikin saa ne itse jalkaan - jos viitsii ; ) 
(meillä on mennyt minä itte vaihe ohi ja odotetaan kun äiti tai joku pukisi..) : D



Sitten meiltä löytyy tämä Wheatin viime vuoden kevättakki.
Ihana tämäkin!
Väri on sellainen hempeä liila ja hupun vuoressa on kaunis kuviointi.
Hattu on benettonin alesta, löytyy myös lapaset samaa sävyä.
Meille on myös tulossa omat Pim Pam hatut kun ne menivät kaupasta kuin kuumille kiville.



Kumpparit muuten löytyi Tampereen stockmannilta 15e
On vähän isot, mutta menee varmasti ainakin syksyllä.
Tretorn-merkkiset kuten oli edellisetkin ja taas meidän neidin jalkaan juuri hyvän malliset.
Kumpparit taitaakin olla monen lapsen lempikengät juuri helppotensa takia.

Huomenna Mineaa viedää jälleen parturiin, paljon lahjuksia niin eiköhän se suju..: )

Mukavaa viikonloppua!



15 kommenttia:

  1. Kauniita settejä! Meiltä lähti myös monen hatun tilaus Biggulle. Tilattiin hatut välikauteen ja ensi talveen. Paras hattumalli, mikä meillä on lapsilla ollut päiväkotikäytössä. Pysyy hyvin päässä, suojaa korvat ja ei tipu silmille pienelläkään kaverilla :)

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä juuri toi MaT:n takki tyttösi päällä. Näyttää yhtä kivalta päällä kuin mun mielikuvissa. Mahtaisikohan takki kelvata meidän jommalle kummalle neidille... Mulle ainakin... Lennen housut ovat hyvän väriset ja sopivat kivasti takin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Voi reppana, kun on ollut rokossa=/ Ja sinä kans! Onneksi olette jo voiton puolella. Noina hetkinä joista yhden kuvasit, saa olla kiitollinen, ettei ole yksinhuoltaja, vaan on toinen aikuinen jakamassa vastuuta.

    Kauniita vk-vaatteita. Eri blogeissa kuvia katsellessani huomaan mulla todella tulevan hempeiden värien korvista ja pirteiden pinkkien, sinisten, raikkaiden vihreiden miellyttävän tänä keväänä!Onneksi en ole hirveesti hamstraillut mitään kovin lällyjä värejä kaappeihin =D

    VastaaPoista
  4. Kauniita yhdistelmiä! Erityisesti tuo MAT:in takki, Lennen housut, Kavatin kengät ja biggun hattu -yhdistelmä.

    VastaaPoista
  5. Molemmat takit on kauniita! Biggun tauko on NIIN sääli. Malli on niin hyvä hatuissa.

    Kiva kuulla, että olette jo paranemaan päin!

    VastaaPoista
  6. MaT:n takki on kyllä niin herkullisen värinen ja mallinen.
    Saanko kysellä tätä kautta että muistatko paljonko se wheatin vaaleanpunainen trenssi maksaa? Ja tuleeko ne lähipäivinä?

    -Kirsi

    VastaaPoista
  7. Tuo Mini a turen pinkki näyttää kyllä kivalta kuin kauppojen pikkukuvissa. Muistatko mikä on tämän takin mallinimi? Näitä pitempiä on ilmeisesti kahta mallia? Entä onko vyötäröllä kiristysmahdollisuutta? Harmi, että Biggun hattuja ei enää saa. Meillekin tilasin yhdet ensi talveksi jemmaan, toivottavasti menivät kokoarviot oikein.

    VastaaPoista
  8. Milloin tulevat tämän vuoden tyttöjen Wheatin vk-vaatteet?

    VastaaPoista
  9. On kyllä kauniit setit välikauteen :) Meilläkin tuo Wheatin takki ja housut, saas nähdä ovatko kevään juttu vaiko vasta syksyllä.. kasvupyrähdystä odotellaan ja neidin kasvaneesta ruokahalusta päätellen sellainen tulossa :D

    VastaaPoista
  10. Tuo Matin pinkki on aivan upea väri. Vielä ei tarvetta ole, mutta alelistalla se kyllä jo on. Matin ensi talven värit ovat myös niin kauniit.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit välikausisetit. Pinkin värin ystävänä tuo Matin takki erityisesti aiheutti jonkinmoisen pakkosaada -efektin...

    VastaaPoista
  12. Ihastuttavia kevätsettejä olet koonnut Minealle :)
    Varmasti oli rankka tauti tuo vesirokko pienelle, mutta eikös ole ihanaa että nyt se on sairastettu alta pois. Itse sairastin 16v ja oli kyllä aika paha ikä. Tuli silloin tosi voimakkaana ja henkinen kantti oli silloin mulla koetuksella. Ikävää muuttua nätistä tytöstä rupikonnaksi.. Mutta näin jälkikäteen muisteltuna pieni aikahan se oli mitä näppylät kesti, muutaman viikon. Silloin vain oli niin ulkonäkökeskeinen ikävaihe menossa ;)

    VastaaPoista
  13. Hei,nätit setit :)
    Minkä kokoinen Minea on nyt kun 104cm MAT:n takki sopiva? Kiitos :)!

    VastaaPoista
  14. Hyvä, että taudit alkavat helpottaa!<3 Aivan ihania kevätsettejä:) Meillekin tulee täksikin kevääksi kavatit, ne ovat ehdottomasti parhaat, tepsujen ja eccojen ohella, meidän tyttösten jalkoihin:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  15. Heippa, kiitos kaikille kommenteista. Vastaan kaikkille yhteisesti, koneessani on jotain mätää ja se on todella hidas.

    Harmi tosiaan että piggu lopettaa vai pitääkö vain taukoa??
    Tämän mini a turen takin mallia en tiedä kun tästä puuttui ne laput, kiristysmahdollisuus on vyötäröllä ja väri niiiin ihana! Tätä samaa tulee sitten ensi talvenakin.

    Wheatin välikausi työille ei ole vielä tullut ja emme tarkalleen tiedä milloin ne tulee, eivät osaa sitä tarkkaan sanoa, mutta luulisi että kuukauden aikana tulee paljon kaikenlaista. Niin ja se trenssi ei ole Wheatin vaan petit pataponin mallistosta ja hintaakaan en tarkaan tiedä, luulen että menee sinne 70e:n liepeille.

    VastaaPoista